To Cairns via Tully

Trooppinen Queensland -muisteloiden toinen osa juontaa juurensa lokakuun kolmannen päivän tapahtumiin. Saimme Townsvillessä ollessamme erikoisen päähänpiston. Tajusimme lähestyvämme trooppisen Queenslandin pohjoisosia huimaavaa vauhtia eivätkä dollariniput enää liiemmin kiristelleet kukkaroidemme nyörejä. Kolme kuukautta Tully-Innisfail -akselilla keräten rahaa sekä samalla lunastaen toisen vuoden working holiday -viisumin oikeudet – mikä nerokas ajatus! Käynnistimme välittömän tiedustelutoiminnan puhelinsoitto-, sähköposti-, ja internetrumballa. Lisäksi hankimme kullanarvoista tietoa kokeneemmilta Australian kävijöiltä (kiitos Toni Ahola), joista vastauksia meille lopulta tarjosi viimeisenä mainittu.

Päätimme hypätä kohti tuntematonta. Varasimme liput lähtöä edeltävänä iltana Tullyn bussiin, ja näin matka oli valmis alkamaan seuraavana päivänä puolenpäivän tietämillä. Jo tutuksi tullut Greyhoundin punainen pitkän linjan onnikka kyyditsi meidät läpi yhä trooppisemmaksi muuttuvan luonnon sekä silmänkantamattomiin jatkuvien sokeriruokopeltojen. Muutamaa tuntia myöhemmin saavuimme Tullyyn. Talon korkuinen jättiläismäinen kumisaapasveistos “Golden Rubberboot” toivotti meidät tervetulleeksi muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunkiin ja muistutti meitä samalla siitä, että olemme jalkautuneet Australian sateisimpaan kaupunkiin.

Hetken hämmästelyn jälkeen kävelimme “keskustaa” halkovaa Butler Streetiä pitkin hyvän working hostellin maineen omaavaan Hotel Tullyyn. “Hei. Tulimme tänne etsimään töitä banaaniplantaaseilta. Sanokaa rehellisesti, mikä on tilanne lähiseudulla.” esitimme asiamme suoraan suomalaiseen tyylin. Respan neiti antoi meille yhtä suoran vastauksen: “Kolmesta neljään viikkoa pitää vähintään odotella ennen seuraavaa urakkaa.” Riskinotto meni puhinin. Hämmästelimme ulkona vielä hetken ympärillämme käyskentlevää ihmismassaa. Kaikki olivat pukeutuneet työmaavaatteisiin sekä turva- tai kumikenkiin. Katukuvasta huomasi selkeästi alueen tärkeimmät elinkeinot ja työllistäjät: banaani- ja sokeriruokoplantaasit.

Pian syöksyimme pääkadun varrella sijaitsevaan kalaravintolaan, jossa ravitsimme itsemme fish and chipseillä. Teimme samalla uuden sotasuunnitelman. Päätimme tiedustella vielä Innisfailin, joka sijaitsi tunnin ajotmatkan päässä Tullystä pohjoiseen, tilanteen ja toimia sen edellyttämällä tavalla. Soitin läpi muutaman numeron saamatta yhtään sen hedelmällisempää vastausta kuin Tullystakaan. Varasimme vielä iltabussin Cairnsiin. Meillä ei ollut aikaa eikä rahaa jäädä odottelemaan mahdollisia työtarjouksia. Tunti ennen saapumistamme Cairnsiin meille ei ollut edes majapaikkaa tiedossa – sinne saapuessamme sekin oli jo järjestynyt. Ensimmäistä kertaa koimme reissaavamme oikein kunnolla!