Välitön ja välttämätön Airlie Beach

Reilun 12 tunnin bussimatkan ja oikeasti hyvin nukutun yön jälkeen saavuimme keskiviikkoaamuna 25.9. Airlie Beachin linja-autoasemalle, joka sijaitsi kivenheiton päässä tämän pikkukaupungin keskustasta. Olimme yrittäneet havitella ilmaista majapaikkaa couchsurfing-sivuston avulla, mutta tällä kertaa jouduimme tyytymään hostellimajoitukseen. Onneksemme Airlie Beachin bussiterminaalin edusta oli kansoitettu hostellien sisäänheittäjillä. Rauhallisuus, rentous, riippumatot ja hieman etäinen sijainti kaupungista olivat avainsanoja valitessamme Backpackers By The Bayn leposijaksemme. Jälleen kerran teimme kymmenen pisteen valinnan.

Airlie Beach on paikka, josta olimme kuulleet pelkkää positiivista sanottavaa kertojan iästä ja kansallisuudesta riippumatta. Tämä oli siis pakko kokea. Paikka on noussut maan ja ehkä jopa maailmankin maineeseen toimiessaan porttina läheisille Whitsunday-saarille. Nämä valkohiekkaiset omat koralliriuttansa omaavat paratiisisaaret vetävät vuodesta toiseen matkailijoita Airlie Beachille toimien samalla rahasampona alueen elämysmatkailua järjestäville yrityksille. Rahaa vastaan turisti voi kokea mitä huikeampia elämyksiä. Tarjolla on muun muassa seuraavaa: veneretkiä saarelle katamaraaneilla, pikaveneillä, purjeveneillä tai hieman suuremmilla moottorialuksilla, snorklaus- ja sukellusretkiä lähialueen riutoille, maisemalentoja helikopterilla tai lentokoneella, kalastusretkiä, valaankatseluretkiä, adrenaliiniryöppylentoja taitolentäjän kyyditsemänä, melontaretkiä ja niin edelleen. Henkilökohtaisesti emme päässeet kokemaan mitään näistä. Koulujen kevätlomien ansiosta retket olivat täyteen buukattuja viikoksi eteenpäin eikä meillä ollut tarvittavaa määrä dollareita korjaamaan tilannetta. Siitä huolimatta Airlie Beach tarjosi meille mahtavan vierailun.

Minä, Anna, Rachel ja Lauren Airlien yössä!

Minä, Anna, Rachel ja Lauren Airlien yössä!

Olemme saaneet huomata, että Australiassa hyvä meininki seuraa matkailijoita. Parin kilometrin mittaisen pääkadun halkoma 8000 asukkaan pikkukaupunki saattaa kuulostaa äkkiseltään ei-niin-mielenkiintoiselta vierailukohteelta. Kun yhtälöön lisätään äärettömän vilkas baarikatu lukuisine ravitsemusliikkeineen sekä janoiset matkailijat maailman jokaisesta kolkasta, vastaus on jotakin muuta. Edellämainittun yhtälön neliö saadaan, kun siihen lisätään mukaan Australian Football Leaguen Grand Final. Railakas tunnelma tempaisee mukaansa yllättävänkin tehokkaasti. Lisäksi kaupungin ostosmahdollisuudet ovat vähintäänkin hyvät, ja ravintola- ja ohjelmapalveluita löytyy jokaisen tarpeeseen. En voi myöskään olla kehumatta alueen miljöötä. Turkoosin meren reunustama korkeiden kukkuloiden ympäröimä vehreä kaupunki tekee varmasti jokaiseen ehtymättömän vaikutuksen.

Airlie Beach jätti jälkeensä ennen kaikkea iloisen muiston. Tapasimme hostellilla ja kaupungin yöelämässä jälleen kerran upeita ihmisiä. Voin vannoa, että lyhyestä vierailustamme (4 vrk) huolimatta tulemme olemaan muutamien ihmisten kanssa tekemissä vielä reissun jälkeenkin. Vaikka emme pääseet nauttimaan Whitsundayn tainomaisesta eksotiikasta, saimme kokea kokonaisvaltaisesti Airlie Beachin välittömän, lämpimän, ystävällisen ja avoimen ilmapiirin – ilmapiirin, jota voin suositella jokaiselle kokeiltavaksi.

Pala Airlie Beachiä

Pala Airlie Beachiä

Tutkivaa journalismia

Matkaa on takana hädin tuskin alle viikko, paikkoja takana vasta yksi, mutta tutkiva journalisti ei ole nukkunut hetkeäkään tänä lyhyenä ajanjaksona. Hän on tehnyt merkittäviä havaintoja kulttuurien välisistä eroista, niiden kirjosta sekä monista muista meitä suomalaisia kiehtovista asioista. Havainnoissaan hän etenee tässä artikkelissa kronologisesti, kuten hänen yltiöpreussilaiseen tyyliinsä kuuluukin.

Ensimmäinen merkkitävä havainto tapahtui lentomatkalla Amsterdamista Hongkongiin. Oli miltei silmiinpistävää huomata aasilaisen matkustamohenkilökunnan työmoraali, asiakaslähtöisyys yhdistettynä lähes yltiöpäiseen tehokkuuteen. Harmikseni joudun myöntämään, että Finnairin lentoemännän tyynen rauhallisesti luokseni toimittama kuravesikahvi jäi toiseksi Cathay Pacificin stuertin kiidättäessä kuumat välipalanuudelit juoksujalkaa taittopöydälleni. Siinä missä matkustaja oli Finnairin lennolla vain “te”, oli hän Cathayn lennolla “Sir” tai “Madame”. Ja sikäli mikäli Cathay Pacificin matkustamohenkilökunnan jäsen sattui tekemään virheen toimissaan, pikkutakkiin pukeutunut matkustamohenkilökunnan esimies viittoi hänet luokseen ja antoi ilmiselvästi väkevän palautteen – välittömästi.

Toinen merkittävä havainto tapahtui liittymälentojen passintarkastusjonossa Hongkongin lentokentällä. Suomessa olemme tottuneet saamaan ympärillemme oman pienen henkilökohtaisen tilamme, joka on kooltaan kuta kuinkin neliömetrin verran. Jokaisella on tämä tila lähes paikassa kuin paikassa, ellei mukaan lasketa yön pieniä tunteja Tivolin tanssilattialla tai nakkikioskin jonossa. Joka tapauksessa oli hermoja raastavaa ymmärtää elävänsä niinkin pienessä ja harvaanasutussa maassa kuin Suomessa. Voitte vain kuvitella, että henkilökohtaisen tilan vastakohtainen maa Suomeen nähden olisi mitä todennäköisimmin Intia. Koko jonotuksen ajan selässäni oli intialaisnainen. Niin – selässä. Hän ei jättänyt välillemme milliäkään rakoa. Ei edes silloin, kun liikuin eteenpäin. Mikäli en liikkunut, hän työnsi. Olin sokissa. Näin ei vain voi olla. Meinasin 11 ja puolen tunnin lentomatkan väsyttämänä muistuttaa hänelle englanniksi, että emme ole Delhissä vaan Hongkongin lentokentällä, mutta onneksi tulin järkiini. Tajusin kuuluvani tähän pieneen kansakuntaan, jonka sivistykseen kuuluu sopeutua vallitsevaan tilanteeseen ainakin tässä tapauksessa. Turvatarkastukseen tultaessa intialaisnainen irtautui selästäni ja sain jatkaa matkaa kevein mielin.

Kolmas merkittävä havainto tapahtui viettäessämme ensimmäistä päivää Brisbanessa. Olimme kävelemässä Victoria Bridgen yli kohti kaupungin keskustaa ja pysähdyimme sillalle ottamaan valokuvia toisistamme. Poseerasin antaumuksellisesti kameralle, kunnes eräs ohi kävelevä nainen kysyi haluaisimmekko hänen ottavan kuvan meistä. Olimme hämmentyneitä. Tottakai halusimme! Tämän jälkeen analysoimme valokuvan onnistumista yhdessä, ja hän sanoi voivansa ottaa uuden mikäli tämä ei olisi kelvollinen. Tottakai se oli suomalaisille kelvollinen. Olimme ihmetyksestä soikeita emmekä osanneet kylliiksi kiittää häntä – liikaa kuitenkin. Samaan kategoriaan kuuluu osaltaan myös eräs lähtöpäivänä Brisbanessa tapaamamme nainen, joka tiedusteli rinkkojemme painoa, koska ei ollut itse pystynyt kantamaan Tasmaniassa kymmentä kiloa enempää tai Caloundrassa omalta pihamaaltaan viherrakennusurakan keskeltä meitä ventovieraita tervehtinyt mies. Täällä heitä kutsutaan ystävällisiksi ja avoimiksi australialaisiksi – Suomessa pedofiileiksi, pultsareiksi tai muiksi puoskareiksi.

Neljäs ja tähän asti viimeisin merkittävä havainto on ehdottomasti avoin henkilökohtaisen mielipiteen esittäminen yleisesti arkoihin aiheisiin liittyen. Tarkennukseksi sen verran, että mielipide esitetään tässä tapauksessa omasta vapaasta tahdosta eikä kysyttäessä milipidettä asiaan liittyen. Tästä oivana esimerkkinä toimii Caloundrassa saatu uusi kaverimme ranskalainen Roman. Hän teki kenenkään kysymättä harvinaisen selkeäksi Ranskan ruorissa olevan tällä hetkellä paska presidentti. Hän ei tiedä mistään mitään ja tekee vain huonoja päätöksiä. Jos Obama pyytäisi Ranskaa lähettämään Syyriaan sotilaita, hän lähettäisi vain, koska Obama pyytäisi. Samalla tavalla hän esitti kantansa lukuisiin muihin asioihin. Esimerkkejä näistä ovat muun muassa Ranskan jalkapallon nykytilanne tai seksuaalinen epätasa-arvo työmarkkinoilla. Listaa voisi jatkaa vielä pitkästikin. Vaikka tapa aloittaa keskustelu on suora ja kantaaottavaa, se herättää vähintäänkin mielenkiintoisen keskustelun. Argumentit eivät häneltä ihan heti loppuneet. Itsetietoinen mies, sanoisin. Kysymättä en itse välttämättä kertoisi mielipidettäni Niinistöstä, Arhinmäestä tai Soinista.

Kulunut viikko on siis tarjonnut tutkivalle journalistille mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia hetkiä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tulevaisuuden tapahtumia matkallamme. Kello on paikallista aikaa 2.27, hyvää yötä.

 

Rantalomalla Sunshine Coastilla

Kolmen päivän Brisbanen vierailun jälkeen suuntasimme pohjoiseen Sunshine Coastille Caloundran kylään, joka on eteläisin kaikista Sunshine Coastin kylistä. Emme jaksaneet enää hieman mitäänsanomatonta ja hektistä Brisbanea, vaan halusimme kääntää katseemme kohti rentoutumista ja rannalla loikoilua. Linja-automatka Greyhoundin kyyditsemänä Brisbanesta Caloundraan kesti hieman reilun tunnin. Tapasimme matkalla Joensuun liepeiltä kotoisin olevan Esan, joka oli tullut päivää aikaisemmin Uudesta-Seelannista Brisbaneen jatkamaan jo yhdeksän kuukautta kestänyttä reissuaan. Hän kirosi Uuden-Seelannin palkkatasoa, hintoja, töitä sekä talvea ja olikin tullut hakemaan parempia elämyksiä Australian puolelta. Hänen matkakumppaninsa olivat säikähtäneet farmitöiden rankkuutta ja suunnanneet takaisin Suomea kohti, mutta Esa itse oli päättänyt jäädä reissun päälle vielä toisen yhdeksänkuukautisen ajaksi.

Saavuimme Caloundraan perjantaina (6.9.2013) noin kahden aikaan iltapäivällä, jonka jälkeen suunnistimme hostellillemme. Sitä ennen saimme kuitenkin ihastella tämän pikkukaupungin idyllistä tunnelmaa. Paikka tuntui Brisbanen jälkeen oululaisnuorille miltei kodilta. Matalat rakennukset sekä kuvankaunis rantamaisema olivat jo itsessään syitä hymyillä.

Hostellilla vastassamme oli mikä positiivisin yllätys! Kolme yötä Brisbanen kirjaimmellisesti paskaisennuhjuisessa ja aneemisessa Go Now Family Backpackers -hostellissa vaihtuivat Caloundra City Backpackersin ylelliseen tasoon. Samalla vaihtui myös asikaskunta. Aiemmin tunsimme olomme hieman yksinäiseksi, sillä puolet Brisbanen hostellin asukkaista olivat vain toistensa kanssa oleskelevia taiwanilaisia ja puolet vain toistensa kanssa oleskelevia ranskalaisia. Täällä meitä oli vastassa tukku elämäntapaausseja, hostellia ylläpitävät ruotsalaistytöt, yksi taiwanilaispoika, yksi britti, yksi ranskalainen, pari hollantilaista sekä yksi uusiseelantilainen reissaaja. Tähän asti olemme viettäneet jokaisena iltana erittäin mukavaa aikaa. Hämmenystä on herättäny ainoastaan hassun hauska venäläis-englantilais-australialainen Ilya aka Matt, joka on stereotypisempi australialainen kuin kukaan tapaamamme aussi. Lisäksi hänen pettämätön vodkavainunsa aiheuttaa päänvaivaa joka ilta, sillä saamme kuulla hänen juttunsa useasti saman illan aikana useana iltana peräkkäin. Pullo vodkaa ja pullo spritea illassa ovat hänen tarinansa alku ja loppu.

Tänään (sunnuntai) kävimme koettamassa ensimmäistä kertaa elämässämme surffausta. Mielenkiintoinen laji, sanoisin. Opettajanamme toimi hostellista tuttu taiwaninlainen Alan. Teoriassa surfauksen idean omaksuminen oli aika helppoa, mutta käytännössä äärettömän haastavaa. Se vaati lukuisia ja lukuisia toistoja ja päivän päätteksi olo oli kuin muutaman pesukoneohelman läpikäyneellä uitetulla koiralla. Onnistumiset lopussa palkitsivat sanoinkuvaamattomalla tavalla ja olen varma, että surfaamme tämän reissun aikana vielä useampaankin otteeseen.

Huomenna olisi huonevarauksen suhteen viimeinen ilta täällä. Luulen kuitenkin, että jäämme vielä viettämään aikaa mukavien ihmisten sekä viihtyisän ympäristön parissa. Kaiken lisäksi kuulimme huhua, että läheisellä farmilla olisi alkamassa hyvinkin pian ananaksenpoimintaurakka hyvällä tuntipalkalla. Ananaksenpoiminta on kuulemma yksi parhaista hedelmänpoimintahommista, joten olemme valmiina lähtöön mikäli lähtö tulee. Ranskalainen kaverimme aikoi ottaa meidät mukaan tiimiin, mikäli urakka alkaa. Mutta mikäli urakkaa ei tule, suuntaamme mitä luultavimmin pohjoiseen aina Cairnsiin asti lomailun ja tutkimusmatkailun merkeissä. Jääköön tämäkin vielä kuitenkin arvoitukseksi.

Tyyni valtameri auringonlaskun aikaan Bulcock Beachin ja Kings Beachin välistä kuvattuna

Pikkukaupungin tunnelmaa Bulcock Streetillä

Bulcock Beach

 

Maailman äärissä

Tänään (to 5.9.2013) on kolmas iltamme kuvan kauniissa Brisbanessa. Saavuimme tänne siis tiistai-iltana hieman ennen puolta yötä matkan uuvuttamina. Lennot vaihtoineen kestivät tänne yhteensä noin 30 tuntia, joten pääsimme matkan keston suhteen suhteellisen vähällä. Mitään kommervenkkejeä matkalle ei tapahtunut lukuunottamatta pientä kielimuuria Hong Kongin lentokentällä. Sen seurauksena sain nuudelisoppaani ryhdittämään lautasellisen Madventuresistakin tuttuja “chicken-fingereitä” eli kanan varpaita. Valitettavasti olin kuitenkin hieman nössö ja jätin fingerit koskemattomina kulhoonsa, sillä en halunnut pilata muuten niin nautinnollista lounashetkeä kumisen jähmeitä varpaita imaillen.

Kauhutarinoita piiruntarkoista rajamuodollisuukista Australian lentokentillä sai jälleen kerran painaa villaisella. Mitään ongelmia maahanpääsyn kanssa ei ollut. Mitään turhia ei kyselty eikä reppuja sen kummemin tongittu. Odottelimme etukäteen tilattua kyytiä lentokentällä vartin verran, kunnes taiwanilaisnuorukainen Chen Max heitti meidät McDonalds-vierailun jälkeen hostellillemme.

Pitkän lentomatkan rasittamina 12 tunnin yöunet maistuivat paremmalta kuin hyvältä, minkä jälkeen suuntasimme keskiviikkoiltapäivänä tutustumaan Brisbaneen. Sanalla sanoen kaupunkinäkymää voi kuvailla mielenkiintoiseksi. Hostelimme sijaitsee West Endissä noin 15 minuutin käveymatkan päässä kaupungin ydinkeskustasta.  Nimestä huolimatta kaupunginosa huokuu amerikkalaista lähiötunnelmaa vieri viereen rakkennettuine terassein varustettuine omakotitaloineen. Hostellin lähellä sijaitseva West Endin kahtia jakava Boundary Street on kuitenkin oiva paikka tutustua maailman ruokakulttuurien kirjoon. Kadun varresta löytyy kaikenlaista ruokapaikka kiinalaisen ja kreikkalaisen keittiön väliltä. Katua reunustavat myös lukuisat mukavat kahvilat, joista yhtä kävimme positiivisin kokemuksin tänään kokeilemassa. Ja jos itse Boundary Streetiltä ei löydä mieleistänsä ruokapaikkaa, sivukadulla voi törmätä vaikka libanonilaiseen ravintolaan. Hintatasoltaan alueen kahvilat ja ravintolat ovat hieman ydinkeskustaa edullisempia.

Boundary Streetiltä käännyttäessä Melbourne Streetille, sitä jatkaen ja Victoria Bridge ylittäen saavutaan Brisbanen ydinkeskustan alueelle, joka huokuu suurkaupungin tunnelmaa korkeiden rakennusten ja runsaiden väkijoukkojen sävytttämänä. Viimeistään sillan ylitettyään tajusi olevansa suurkaupungissa, sillä arkkitehtuuri muuttui siltaa edeltävän kulttuurikeskuksen myötä täysin. Sillan jälkeen avautuu heti kohta Queen Street Mall, noin kilometrin mittainen ostoskatu, jonka varrella sijaitsee lukuisia ja lukuisia erikoisliikkeitä sekä ostoskeskuksia himoshoppailiojille. Kadulta löytyy myös runsaasti ruokkapaikkoja ja kahviloita, joista monet näyttivät käymisen arvoisilta. Hinnat sanelivat kuitenkin päätökset kahvinjuonnista.

Kaiken kaikkiaan keskusta ei paljoakaan eurooppalaiselle tarjoa. Se ei sinänsä pidä sisällään kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisia yksityiskohtia, sillä onhan maan ja kaupungin historia vielä nuori. Kuitenkin erityisen upeita ja käymisen arvoisia paikkoja ovat esimerkiksi kasvitieteellinen puutarha “Botanic City Gardens” ja vuoden 1998 maailmannäyttelyn peruille rakennettu 16 hehtariin puistoalue “South Bank Parklands”. Kaiken kaikkiaan Brisbane on ollut tämmöisen reissun alkajaisiksi miltei täydellinen kaupunki. Siitä huolimatta suuntaamme loppuviikosta rannikolle rantalomalle paikkaan, joka on toistaiseksi vielä määrittelemätön.

Brisbane Cityn tornitaloja sekä Brisbane River City Botanic Gardenilta kuvattuna

Brisbane Cityn tornitaloja sekä Brisbane River City Botanic Gardenilta kuvattuna

Brisbane city by night Victoria Bridgeltä kuvattuna

Brisbane city by night Victoria Bridgeltä kuvattuna

Anna South Bankin nepalilaisella pagodalla

Anna South Bankin nepalilaisella pagodalla

Chicken fingers

Chicken fingers

 

Fiiliksiä 15 päivää ennen lähtöä

Lukuisia vuosia olen unelmoinut matkustamisesta maailman ääriin, sen ympäri tai sen eksoottisimpiin paikkoihin. Madventuresin DVD-boxit ovat olleet sen verran kovassa käytössä viime vuosina, että pahvikannet alkavat jo pikkuhiljaa repeillä. Itse en ole kuitenkaan saanut mitään aikaseksi unelmani eteen. Lukiota ja yo-kirjoituksia seurasi kaksi vuotta sitten tulokseton pääsykoerumba, pakkotyöllistyminen loppuvuodeksi, vuosi puolustusvoiminen riveissä, viiden kuukauden “motivaationtäyteinen” opiskelu-ura Oulun seudun ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikössä.

Tällä hetkellä suoritan viimeistä etappia ennen matkaani: neljän kuukauden kesätyöjaksoa puutarhatyöntekijänä, minkä tarkoituksena oli kerryttää rahavarantoja joulunajalle sijoittuvaa kuukauden lomamatkaa varten. Toisin kuitenkin kävi – hemmetin nopeasti. Heinäkuun alussa päätimme tyttöystäni kanssa riipaista ja lähteä vuoden mittaiselle reisulle jonnekin. Perkasimme läpi vaihtoehdot, laskimme budjetin ja sen seurauksena ostimme lentoliput Helsingistä Australian Brisbaneen. Work and Holiday -viisumi oli selvä ratkaisu alun alkaen. Töitä on tehtävä – mikäli halajaa viettää koko vuoden maailmalla.

Lähtöön on aikaa reilut kaksi viikkoa ja kaikki pakollinen on hoidettu. On passit, tiketit, vakuutukset, viisumit, lentoliput… Asunnon vuokrasopimus on irtisanottu, kuten myös laajakaista, sähkösopimus, Netflix ja kaikki muutkin välttämättömät hyödykkeet. To do -listalla lienee enää vain ulosmuutto asunnosta, kaksi viikkoa töitä, rinkan pakkaaminen sekä siirtyminen Oulusta Helsinkiin. Kolmen viikon päästä kerron, mitä unohdin hoitaa.