Töihin Sydneyyn

Muutamien käänteiden jälkeen Sydneystä muodostui meidän Australian working holidayn working-etappi. Mikään huono vaihtoehto Sydney ei työskentelemiselle ole. Siinä, missä hedelmänpoiminta saattaa kaikessa hienoudessaan tarjota matkailijoille ainoana virikkeenä goonin nautiskelemisen viikonloppuisin, on Sydney ollut monipuolisuutensa ansioista vertaansa vailla oleva työskentelypaikka. Australian suurin kaupunki pitää sisällään ja ympärillään monenlaista aktiviteetia, josta ahkera työläinen pääsee ottamaan ilon irti vapaapäivinään.

Meidän Sydneyn pysähdyksemme venähtää rahansäästötalkoiden ansioista viiden kuukauden mittaiseksi. Saavuimme Sydneyyn 9.10.2013. Se on ollut myös toistakseksi kuumin päivämme täällä Australiassa (37 celciusastetta). Lähtöpäiväksi olemme varmistaneet 10.3.2014, jolloin matkamme jatkuu kohti Melbournea nelipäiväisen roadtripin merkeissä italialaisen työkaverini Francescon seurassa.

Eläminen Sydneyssä on ollut tähän asti mielenkiintoista ja antoisaa aikaa. Syy Sydneyyn tulemiseen oli siis työ, sillä uskoimme, että mikäli emme löydä töitä farmeilta, 5 miljoonan asukkaan suurkaupunki ei voi olla huono kakkosvaihtoehto. Olimme oikeassa. Minä päätin rahapulassa hakea töitä sieltä, missä aita oli matalin. Kotimaassa kertyneen kuuden kesän mittaisen puutarhuriuran myötä päädyin lähettämään hakemuksia ansioluetteloineen lukuisiin puutarhanhoito- ja viherrakennusyrityksiin. Kahden päivän kuluttua olin saanut viisi yhteydenottoa ja työpaikan.

Anna halusi puolestaan saada työuralleen uudenlaista kokemusta ja päätti alkaa hakemaan töitä erilaisista ravintoloista ja kahviloista. Noin viikon ja muutaman harjoittelun jälkeen hänellekin tarjoutui kokopäiväinen paikka keskustan suurimassa ostoskeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta.

Pieni vertailu australialaiseen ja suomalaiseen työnhakemiseen kaupunkiolosuhteissa lienee paikallaan. Sekä yksinkertainen netin kautta lähetettävä hakemus, että paikan päällä käyminen osoittautuivat tehokkaiksi keinoiksi. Paikan päällä käyminen oli kuitenkin siinä mielessä parempi, että mahdollisuus työharjoitteluun syntyi välittömästi tai muutaman päivän kuluessa eikä yhteydenottoja tarvinnut sen koomin odotella. Harjoittelut tarkoittivat yleensä yhden illan tai puolen päivän mittaista kokeiluaikaa, jossa tarkkailtiin työntekijän kyvykkyytä työtehtävään. Myös harjoitteluajasta tulee maksaa täyttä palkkaa. Tämän jälkeen työnantaja tekee yleensä päätöksen työnhakijan palkkaamisesta.

Suurin ero työnhakukulttuurissa lienee kuitenkin seuraavassa asiassa: Suomalaiset yritysten rekrytointi- tai johtohenkilöt tarkastelevat runsaasti työnhakijan työhistoriaa, työtehtäviä ja ammattinimikkeitä. Mikäli haussa oleva työtehtävä ei vastaa työnhakijan työhistorian mukaisia tehtäviä tai ammattinimikkeitä, peli on usein menetetty. Täällä vastaavat henkilöt tarkastelevat ensisijaisesti aiemmissa työsuhteissa opittuja taitoja ja ominaisuuksia, joita tuleekin korostaa ansioluettelossa. Otan esimerkiksi itseni: Olen toiminut Oulussa puutarhatyöntekijänä kuutena kesänä suurimaksi osaksi yksityisasiakkaiden parissa, jonka aikana olen opinnut runsaasti asiakaspalvelutaitoja, asiakaslähtöistä toimintatapaa sekä työskentelemään kiireisessä työympäristössä. Jos menisin siis näillä taidoilla hakemaan täältä töitä esimerkiksi kahvilasta, minulle vastattaisiin todennäköisesti: “Ohoo, sinullahan on runsaasti kokemusta asiakaspalvelusta sekä kiireisestä työympäristöstä. Pääsetkö harjoitteluun lähipäivinä?” Suomessa: “Työkokemuksesi ei vastaa aivan täysin tarjoamamme paikan vaatimuksia.” Jos viisivuotias voi osata keittää kahvia, miksi minä en osaisi? En ihmittele miksi, Suomessa nuorten työllistyminen tuotta vaikeuksia, jos heille ei anneta edes mahdollisuutta ja rekrytoijat tuijottelevat ainoastaan aiempaa työhistoriaa sekä tehtävänimikkeitä konkreettisten taitojen ja yleisen työkokemuksen sijasta.

Mikäli joku haluaa joskus tulla working holidayn puitteissa työskentelemään Sydneyyn, on otettava huomioon muutama strateginen ajankohta, jotka saattavat helpottaa työn löytymistä: Syys- ja lokakuun vaihde sekä lokakuun alku ovat äärimmäisen hyvää aikaa löytää töitä esimerkiksi vaateliikkeistä ja muista erikoisliikkeistä, kahviloista, ravintoloista baareista sekä viheralalta. Yritykset hakevat juuri tuohon aikaan työvoimaa tulevaa joulu-tammikuun turisti- ja alennusmyyntisesonkia varten. Viheralalla kesä on luonnollisesti kiireisintä aikaa. Onneksesi saatat saada kokopäivätyötä jopa puoleksi vuodeksi. Joulukuussa työn löytäminen saattaa olla todella vaikeaa. Yritykset ovat kiireisiä ja osa jopa sulkevat ovensa viikko ennen joulua aina tammikuun puoleenväliin asti.

Sydneyläiset yritykset luottavat laajalla mittarilla reppureissajista koostuvaan työvoimaan etenkin kahviloissa, ravintoloissa, baareissa ja erikoisliikkeissä. Monet reissaajat jatkavat kuitenkin matkaansa joulun ja uudenvuoden jälkeen. Tammikuun puoliväli onkin oiva sauma iskeä jälellään vapautuville työmarkkinoille. Kesä jatkuu kuitenkin aina maalis-huhtikuulle saakka, mikä tarkoittaa myös tietynlaisen kesäsesongin jatkumista. Touko-syyskuu lienee hiljaisinta aikaa Sydneyssä, mutta silloinkaan ei kannata heittää kirvestä kaivoon. Off-seasonin ja talven ansiosta kilpailu työmarkkinoillakin rauhoittuu. Onnea etsintään!

Fraser Island

Fraser Island – maailman suurin hiekkasaari ja UNESCO:n maailmanperintökohde on valasretkien ohella yksi ainoista syistä viettää muutama päivä Hervey Bayssä ja sen lähiympäristössä. Hervey Bayn rantaviivaa myötäilevä Esplanade ja satama ovat pullollaan sinne erimittaisia retkiä tarjoavia matkatoimistoja. Kävimme torstaina selvittämässä retkien hintoja toimistoista ja lähes poikkeuksetta pakettimatkojen ylisuuret ryhmämatkat saivat meidät toteamaan: ”Liian kallista.” Esimerkkejä näistä hinnoista: Vuorokauden matka 16 henkilön bussilla alkaen 120€, kaksi päivää ja yksi yö 250€, kolme päivää ja kaksi yötä 350-400€, eivätkä nämä hinnat sisältäneet edes ruokia.

Palasimme pettyneinä Regin asunnolle ja jäimme harkitsemaan 80€:n valasretkeä lähialueelle. Onneksemme katsastimme couchsurfing-sivustolta, olisiko joku tekemässä omatoimimatkaa Fraserille. Saksalaiskaksikko Kevin ja Michael hakivat seuraa omatoimiselle retkelleen, ja mikäli retki toteutuisi ja saisimme viiden ihmisen ryhmän kasaan, ei hinta tulisi olemaan korkea. Näin tapahtui. Minä, Anna, Kevin, Michael ja hollantilainen Imke olimme seuraavana aamuna valmiina lähtöön uljaalla Mitsubushi Pajerollamme. Voinen tässä vaiheessa paljastaa kahden yön ja kolmen päivän retken loppusumman, joka oli 200 Australian dollari eli 150€ sisältäen autovuokran, lauttaliput, vakuutukset, teltat, makuualustat, ruuanlaittovälineet, ruuat, juomat, virvoitusjuomat sekä polttoaineet. Saimme siis kattavan retken äärimmäisen edulliseen hintaan. Retken edetessä saimme huomata sen omatoimisuuden olevan perusolettamus, mikäli halua tutustua Fraser Islandiin sen ansaitsemalla tavalla.

Matkamme alkoi Rainbow Beachiltä, jonne suuntasimme Annan kanssa lauantaina aamutuimaan linja-autolla. Siellä hoidimme muutamia juoksevia asioita, jonka jälkeen oli aika iskeä lauttayhteyden siivittämänä taianomaiselle Fraser Islandille. Ja mikä taianomaisuus meitä olikaan siellä vastassa. Jo ensimmäiset 50 kilometriä pitkin rantahietikkoa turkoosin meriveden reunustaana pehmeän pomppivassa autokyydissä antoivat syyn olla hiljaa. Mykistävän kaunista sanoisin. Hetkeä myöhemmin kohtasimme jo saaren ensimmäisen erikoisuuden paljasjalkaisen fraseriläisen dingon. Rantarallin jälkeen määränpäänämme oli yksi maailman puhdasvetisimmistä järvistä: Lake McKenzie. Lähes puolitoistatuntinen haastava ajomatka jauhonpehmeässä hiekassa läpi miltei trooppisen metsäntaipaleen palkittiin upealla näyllä. Järvi keskellä saarta vehmaan kasvuston ja valkoisen piidioksidi-, tutavallisemmin kvartsi-, hiekan reunustamana antoi aihetta hymyyn ja valokuviin. Tätä uintipaikka ei voinut olla käyttämättä hyväksi. Kotoista tunnelmaa lisäsi makea järvivesi, joka muistutti lämpimistä kesäpäivistä Koti-Suomessa.

 

Lake McKenzie

Lake McKenzie

Hetken virkistymisen jälkeen oli aika palata ankarille metsäautoteille. Jos joku tietää, millaista on puuterilumi, voi jokainen mielessään kuvitella millaista on puuterihiekka. Sellaisessa me ajoimme koko päivän, useita kymmeniä kilometrejä, pomppujen, rytinän ja paukkeen siivittämänä. Saimme keltanokkaisuudestamme huolimatta huomata eduksemme olevamme loistavia kuljettajia. Siinä, missä autoimme viidestä kuuteen hiekkaan jumittunutta autoa takaisin liikkelle, emme itse jumittuneet kertakaan. Pehmeässä hiekassa vauhdin tulee olla riittävän kovaa, ja voin kertoa, että välillä kuolemanpelko oli todellakin läsnä. Autoilu noilla teille oli jo elämys itsessään. Metsässä rymistelyyn kului miltei koko päivä, sillä jouduimme kulkemaan kiertoreittejä pitkin ammattilaisten tukkiessa pääväylät hiekkaan juuttuneilla pakettimatkabusseillaan. Illan jo hämärtyessä suuntasimme hiekkarantaa pitkin kohti saaren pohjoisosia ja löysimme matkalta täydellisen leiripaikan. Valmistimme ja söimme herkulliset illallisburgerimme ripeästi jälkiä jättämättä, sillä dingouhka oli aiemmin päivällä todettu konkreettiseksi.

Jätkät työntöhommissa

Jätkät työntöhommissa

Dingo

Dingo

Toinen retkipäivämme sunnuntaina käynnistyi ryhdikkäästi seitsemältä aamulla. Nautimme aamupalan, jätimme leirin pystyyn paikallensa ja suuntasimme kohti uusia seikkailuja. Ensimmäinen nähtävyys oli vain kivenheiton päässä leiristämme. 30-luvulla paikallensa jätetty entinen matkustajalaivan hylky oli upea valokuvauskohde nousuveden aikaan, kuten myös myöhemmin illalla laskuveden vallitessa. Siitä suuntasimme 75-mile beachiä ajaen kohti saaren pohjoisimpia paikkoja Indian Headiä ja Waddy Point, joista jälkimmäisessä vierailimme ensin. Paikka tarjosi mitä hulppeimman näyn aavana eteemme leviävälle Tyynelle valtamerelle. Katseemme eivät levänneet tässä maisemassa turhaan, sillä saimme olla todistamassa kyttyrävalaiden iloista leikkiä kaukaisella ulapalla. Tunnelma oli miltei hengellinen. Tämän jälkeen pulahdimme Champagne Poolissa, joka oli näköalapaikan alla sijaitseva kallioiden ympäröimä pieni laguuni, jonne Tyynenmeren mainingit pärskäyttivät shampanjanomaisesti kuohuvan vesiryöpyn. Se jos mikä virkisti kehoa ja mieltä paahtavan kuumana kevätpäivänä.

Shipwreck

Shipwreck

Champagne Pool

Champagne Pool

Champagne Poolia seurasi toinen näköalapaikka Indian Head, joka esittäytyi eduksensa jopa edellistä uljaampana. Paikalla oli sillä hetkellä kymmeniä ihmisiä, mutta tunnelma oli erittäin pysähtynyt. Hiljaisuus valtasi hetken. Näkymää saarelle, merelle ja alas kalliolta ei voinut ihailla kuin hiljaa. Luonto tarjosi meille sillä hetkellä huikean näytelmän. Jos maisema jo itsestään näyttäytyi edessämme lähes liikuttavana elementtinä, ei pohjoisen poika voinut kuin haukkoa henkeään jo lapsuusajoista lähtien pelkissä unelmissa olleista eläimistä. Nyt ne olivat totta – elävinä ja vapaina luonnossa. Tällä kyseisellä paikalla näin seuraavia eläimiä: lukuisia rauskuja, kolme valasta, kolme delfiiniä, kaksi haita ja neljä merikilpikonnaa. Valitettavasti pokkarikameran kapasitetti ei riittänyt kaikien näiden eläimien ikuistamiseen, mutta ainakin yksi kilpikonna pääsi muistikortille. En voinut myöskään olla huomaamatta Lenny-nimisen putkimiehen muistolle kallioon hakattua muistolaatta. Lenny oli tipahtanut alas kalliolta rantakivikkoon pari vuotta aikaisemmin. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, en voinut olla ajattelematta, ettei Lenny menehtynyt huonolla paikalla. Kaikesta huolimatta oli aika jatkaa matkaa.

Indian Headillä

Indian Headillä

Otimme suunnaksemme Lake Allomin, joka sijaitsi Lake McKenzien tapaan keskellä saarta. Matkan varrella katsastimme erään sandbowlin – aavikon saaren keskellä trooppisen metsän ympäröimänä. Olin jo edellisenä päivänä saanut ajaa rantahiekalla, mutta tässä vaiheessa en voi olla mainitsematta kuinka mahtavaa ja tajunnanräjäyttävää oli ajaa V6 nelivetomaasturilla näisssä haastavissa olosuhteissa sademetsässä kiemurtelevia kinttupolkuja pitkin. Siinä hetkessä minun testosteronitasoihin tuli takuuvarmasti jokin piikki. Päivällä saaren sisäosissa oli tihkuttanut hieman vettä, joten tiet olivat hieman vauhdikkaammassa kunnossa kuin edellisenä päivänä. Saavuimme siis Lake Allommille melko nopeasti. Allom oli pieni sademetsän ympäröimä tummavetinen järvi keskellä sademetsää. Opastaulujen mukaan järvellä olisi ollut mahdollista nähdä muun muassa dingoja, papukaijoja, python-käärmeitä, lepakoita, varaaneja ja kilpikonnia, joista viimeisimmästä saimme käsin kosketeltavan lähituntuman. Annan houkutellessa kilpikonnia lähemmäksi näköalalaituria reilun kämmenen kokoinen kilpikonna teki agressiviisen yllätyshyökkäyksen ja haukkasi kiinni hänen sormeensa. Säikähdimme toden teolla tätä otusta ja tilannetta seurasi repeävä naurunpuuska. Paikka ei myöskään jättänyt ketään kylmäksi luontoäänillään, jotka olivat sanalla sanoen eksoottisia. Järvikatselmuksen seurasi kevyen sateen saattelema paluumatka takaisin leiriimme, jossa kokkasimme illallispastat ja nautimme illasta paikallisen viinijätteen goonin helliessä makunystyröitämme.

Lake Allom

Lake Allom

Viimeisen aamun käynnistimme yhdeksän tunnin yöunien ja runsaan aamupalan voimin. Päivän nähtävyydeksi olimme asettaneet Lake Wabbyn, jonka saimme todeta pitkähkön metsätaipaleen jälkeen olevan paratiisi maan päällä. Pienehkö erämaajärvi sijaitsi hienohiekkaisen sandbowlin pohjalla. Vastarannalla järveä reunusti upean vehreä metsikkö. Saapuessamma Wabbyn rannalle se oli kansoitettu jonkin turistilauman toimesta. Pian saimme kuitenkin huomata nauttivamme tästä upeasta paikasta keskenämme ja tunnelma oli sanoinkuvaamattoman upea. Pulikoimme järvessä kuin pienet lapset konsanaan. Tämä paikka oli täydellinen päätös retkellemme ennen kuin lähdimme puolilta päivin ajamaan takaisin kohti saaren eteläkärkeä ja Rainbow Beachia. Matkallamme näimme vielä dingon, pelikaanin sekä rannalle haaksirikkoutuneita merikilpikonnia, joista osa oli eläviä ja osa kuolleita. Jätimme saksalaiset toverimme Rainbow Beachille ja jatkoimme yhdessä Annan ja Imken kanssa matkaa Hervey Bayhin, jossa tiemme lopulta erosivat.

Lake Wabby

Lake Wabby

Tämä konna oli vielä elossa. Onneksi pelastuspartio oli jo matkalla onnettomuuspaikalle!

Tämä konna oli vielä elossa. Onneksi pelastuspartio oli jo matkalla onnettomuuspaikalle!

Pelikaani

Pelikaani

Reissun upeutta ei voi sanoin eikä valokuvin kuvailla. Fraser Island tulee todellakin kokea, mikäli joskus Australiaan matkustaa ja mielellään omatoimisesti. Matka antoi meille upeita elämyksiä ja jälleen uusia hienoja tuttavuuksia. Kiitos Kevin, Imke ja Michael – olitte mahtavaa seuraa ja teitte Fraser Islandin retkestämme ikimuistoisen.

Kohti pohjoista

Vajaan parin viikon Caloundran pysähdyksemme jälkeen matkamme jatkui kohti pohjoista. Otimme suunnaksemme Hervey Bayn, joka on 77000 asukkaan pikkukaupunki noin 200 kilometriä Caloundrasta pohjoiseen. Kaupunki on internetistä saatujen puolueettomien tietolähteiden mukaan yksi Australian nopeimmin kasvavista kaupungeista. Väite pitänee paikkansa, sillä vuonna 2007 väkiluku oli noin 60000 ja vuonna 2011 vajaa 77000. Kuulemamme mukaan paikallinen nuoriso jämähtää kaupunkiin seuraamaan vanhempiensa ammatteja ja perustamaan perhettä jo hyvin varhaisella iällä. Lisäksi vanhemman väestön muuttovirta hektisen eteläisen Australian suurista kaupungeista kohti rauhallista Hervey Baytä on jatkuvaa.

Kaupunki ei rakenteeltaan ole mitenkään järin mielenkiintoinen. Sitä voisi kuvata jopa tylsäksi. Hervey Baytä halkoo sisämaasta merenrantaan vievä noin puolitoistakilometrinen Main Street jota reunustavat lukuisat yksi- tai kaksikerroksiset talot kauppoineen ja kahviloineen. Rannanmyötäinen pääkatu on puolestaan noin kahdeksan kilometriä pitkä Esplanade, jota niin ikään reunustaa kaupungin puolella lukuisat kaupat, ruokapaikat, kahvilat sekä matkatoimistot ja rannan puolella kapea metsäkaistale ja lähes 20 kilometriä pitkä hiekkaranta. Kaksirattainen kulkupeli on täällä melkein vähimmäisvaatimus, mikäli haluaa tutustua tarkemmin suhteellisen laajalle alueelle levinneeseen kaupunkiin. Hervey Bay ei itsessään tarjoa mitään erikoisempia aktiviteetteja, mutta toimii maailman suurimpana valasretkien tarjoajana sekä porttina Fraser Islandille, joka ansaitsee mahtavuudellaan oman artikkelinsa.

Hervey Bayn rantamaisemaa

Hervey Bayn rantamaisemaa

Saavuimme siis Hervey Bayhin keskiviikkona 18.9. illan jo hieman hämärtyessä. Linja-autoyhtiö Greyhound tarjosi meille jälleen miellyttävän matkan Maroochydoresta Hervey Bayhin. Emme olleet varanneet kohteestamme minkäänlaista majoitusta, joten päädyimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässämme couchsurfingia – suomalaisittain sohvasurffausta. Mikäli käsite on joillekin tuntematon, voin avata sitä tässä: Couchsurfingin pohjana on ilmainen sivusto, joka toimii kohtaamispaikkana “sohvaa” tarjoaville hosteille eli isännille/emännille ja “sohvaa” etsiville surfaajille. Hostit siis tarjoavat ilmaiseksi majapaikkaa yleensä maksimissaan muutamaksi yöksi ja maksimissaan muutamalle vieraalle kerrallaan. Lähtökotona on tutustua uusiin ihmisiin ja erilaisiin kulttuureihin sekä majoittaa ihmisiä “ylimääräiseen tilaan” ilmaiseksi (“share your space”). Majoituksen taso on vaihtelevaa, sillä joskus yö vietetään kirjaimellisesti sohvalla nukkuen ja toisinaan ilmastoidussa huoneessa jenkkisängyssä loikoillen. Vaihtelevasta majoituksesta huolimatta sekä surffaajat ja hostit ovat yleensä samanhenkistä porukkaa, joten majoitustavalla ei ole niinkään väliä. Suosittuja hosteja voi etsiä referenssien perusteella.

Meidän neitsytsurfauksellamme hostina toimi srilankalaissyntyinen, mutta Australiassa jo kymmenen vuotta asunut 39-vuotias it- ja mainosalan projektipäällikkö Reg Samuel. Reg oli mitä mahtavin isäntä meille. Hän tarjosi meille luksusmajoituksen. Saimme oman ilmastoidun huoneen jenkkisängyllä. Lisäksi Reg halusi välttämättä maksaa osan ruoka- ja juomaostoksistamme. Hän esitteli meille kaupunkia autokierroksella, auttoi meitä etsimään edullista Fraser Islandin retkeä, kävi meidän kanssa paikallisissa baareissa, lainasi meille polkupyöriä, antoi ilmaiseksi käyttää hänen pyykinpesukonetta ja kyyditsi meidät mahdollisuuksiensa mukaan kaikkialle. Kävimme lisäksi pelaamassa yhdessä lentopalloa ja cardio-tennistä. Parempaa ja sydämellisempää hostia saa varmasti etsiä ja voin todellakin suositella Regiä kaikille maailman ihmisille. Tälläista on vieraanvaraisuus, johon suomalainen ei ole tottunut.

Reg, minä ja Anna nauttimassa illallista!

Reg, minä ja Anna nauttimassa illallista!

Majoituimme Regin luona suhteellisen pitkään: ensin keskiviikosta lauantaihin, jonka jälkeen piipahdimme Fraser Islandilla, ja vielä maanantaista tiistaihin. Tänään illalla matkamme jatkuu 12 tunnin linja-automatkan siivittämänä pohjoisen Queenslandin lomaparatiisiin Arilie Beachille. Jälleen kerran turhat suunnitelmallisuudet ovat heitetty romukoppaan ja majapaikkamme on tulevan vuorokauden arvoitus. Sitä odotellessa voin kuitenki suositella kaikille couchsurfausta ja alkaa kirjoittamaan omaa artikkelia Fraser Islandin retkestä, joka oli minun elämäni yksi mahtavimmista elämyksistä.