Töihin Sydneyyn

Muutamien käänteiden jälkeen Sydneystä muodostui meidän Australian working holidayn working-etappi. Mikään huono vaihtoehto Sydney ei työskentelemiselle ole. Siinä, missä hedelmänpoiminta saattaa kaikessa hienoudessaan tarjota matkailijoille ainoana virikkeenä goonin nautiskelemisen viikonloppuisin, on Sydney ollut monipuolisuutensa ansioista vertaansa vailla oleva työskentelypaikka. Australian suurin kaupunki pitää sisällään ja ympärillään monenlaista aktiviteetia, josta ahkera työläinen pääsee ottamaan ilon irti vapaapäivinään.

Meidän Sydneyn pysähdyksemme venähtää rahansäästötalkoiden ansioista viiden kuukauden mittaiseksi. Saavuimme Sydneyyn 9.10.2013. Se on ollut myös toistakseksi kuumin päivämme täällä Australiassa (37 celciusastetta). Lähtöpäiväksi olemme varmistaneet 10.3.2014, jolloin matkamme jatkuu kohti Melbournea nelipäiväisen roadtripin merkeissä italialaisen työkaverini Francescon seurassa.

Eläminen Sydneyssä on ollut tähän asti mielenkiintoista ja antoisaa aikaa. Syy Sydneyyn tulemiseen oli siis työ, sillä uskoimme, että mikäli emme löydä töitä farmeilta, 5 miljoonan asukkaan suurkaupunki ei voi olla huono kakkosvaihtoehto. Olimme oikeassa. Minä päätin rahapulassa hakea töitä sieltä, missä aita oli matalin. Kotimaassa kertyneen kuuden kesän mittaisen puutarhuriuran myötä päädyin lähettämään hakemuksia ansioluetteloineen lukuisiin puutarhanhoito- ja viherrakennusyrityksiin. Kahden päivän kuluttua olin saanut viisi yhteydenottoa ja työpaikan.

Anna halusi puolestaan saada työuralleen uudenlaista kokemusta ja päätti alkaa hakemaan töitä erilaisista ravintoloista ja kahviloista. Noin viikon ja muutaman harjoittelun jälkeen hänellekin tarjoutui kokopäiväinen paikka keskustan suurimassa ostoskeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta.

Pieni vertailu australialaiseen ja suomalaiseen työnhakemiseen kaupunkiolosuhteissa lienee paikallaan. Sekä yksinkertainen netin kautta lähetettävä hakemus, että paikan päällä käyminen osoittautuivat tehokkaiksi keinoiksi. Paikan päällä käyminen oli kuitenkin siinä mielessä parempi, että mahdollisuus työharjoitteluun syntyi välittömästi tai muutaman päivän kuluessa eikä yhteydenottoja tarvinnut sen koomin odotella. Harjoittelut tarkoittivat yleensä yhden illan tai puolen päivän mittaista kokeiluaikaa, jossa tarkkailtiin työntekijän kyvykkyytä työtehtävään. Myös harjoitteluajasta tulee maksaa täyttä palkkaa. Tämän jälkeen työnantaja tekee yleensä päätöksen työnhakijan palkkaamisesta.

Suurin ero työnhakukulttuurissa lienee kuitenkin seuraavassa asiassa: Suomalaiset yritysten rekrytointi- tai johtohenkilöt tarkastelevat runsaasti työnhakijan työhistoriaa, työtehtäviä ja ammattinimikkeitä. Mikäli haussa oleva työtehtävä ei vastaa työnhakijan työhistorian mukaisia tehtäviä tai ammattinimikkeitä, peli on usein menetetty. Täällä vastaavat henkilöt tarkastelevat ensisijaisesti aiemmissa työsuhteissa opittuja taitoja ja ominaisuuksia, joita tuleekin korostaa ansioluettelossa. Otan esimerkiksi itseni: Olen toiminut Oulussa puutarhatyöntekijänä kuutena kesänä suurimaksi osaksi yksityisasiakkaiden parissa, jonka aikana olen opinnut runsaasti asiakaspalvelutaitoja, asiakaslähtöistä toimintatapaa sekä työskentelemään kiireisessä työympäristössä. Jos menisin siis näillä taidoilla hakemaan täältä töitä esimerkiksi kahvilasta, minulle vastattaisiin todennäköisesti: “Ohoo, sinullahan on runsaasti kokemusta asiakaspalvelusta sekä kiireisestä työympäristöstä. Pääsetkö harjoitteluun lähipäivinä?” Suomessa: “Työkokemuksesi ei vastaa aivan täysin tarjoamamme paikan vaatimuksia.” Jos viisivuotias voi osata keittää kahvia, miksi minä en osaisi? En ihmittele miksi, Suomessa nuorten työllistyminen tuotta vaikeuksia, jos heille ei anneta edes mahdollisuutta ja rekrytoijat tuijottelevat ainoastaan aiempaa työhistoriaa sekä tehtävänimikkeitä konkreettisten taitojen ja yleisen työkokemuksen sijasta.

Mikäli joku haluaa joskus tulla working holidayn puitteissa työskentelemään Sydneyyn, on otettava huomioon muutama strateginen ajankohta, jotka saattavat helpottaa työn löytymistä: Syys- ja lokakuun vaihde sekä lokakuun alku ovat äärimmäisen hyvää aikaa löytää töitä esimerkiksi vaateliikkeistä ja muista erikoisliikkeistä, kahviloista, ravintoloista baareista sekä viheralalta. Yritykset hakevat juuri tuohon aikaan työvoimaa tulevaa joulu-tammikuun turisti- ja alennusmyyntisesonkia varten. Viheralalla kesä on luonnollisesti kiireisintä aikaa. Onneksesi saatat saada kokopäivätyötä jopa puoleksi vuodeksi. Joulukuussa työn löytäminen saattaa olla todella vaikeaa. Yritykset ovat kiireisiä ja osa jopa sulkevat ovensa viikko ennen joulua aina tammikuun puoleenväliin asti.

Sydneyläiset yritykset luottavat laajalla mittarilla reppureissajista koostuvaan työvoimaan etenkin kahviloissa, ravintoloissa, baareissa ja erikoisliikkeissä. Monet reissaajat jatkavat kuitenkin matkaansa joulun ja uudenvuoden jälkeen. Tammikuun puoliväli onkin oiva sauma iskeä jälellään vapautuville työmarkkinoille. Kesä jatkuu kuitenkin aina maalis-huhtikuulle saakka, mikä tarkoittaa myös tietynlaisen kesäsesongin jatkumista. Touko-syyskuu lienee hiljaisinta aikaa Sydneyssä, mutta silloinkaan ei kannata heittää kirvestä kaivoon. Off-seasonin ja talven ansiosta kilpailu työmarkkinoillakin rauhoittuu. Onnea etsintään!

To Cairns via Tully

Trooppinen Queensland -muisteloiden toinen osa juontaa juurensa lokakuun kolmannen päivän tapahtumiin. Saimme Townsvillessä ollessamme erikoisen päähänpiston. Tajusimme lähestyvämme trooppisen Queenslandin pohjoisosia huimaavaa vauhtia eivätkä dollariniput enää liiemmin kiristelleet kukkaroidemme nyörejä. Kolme kuukautta Tully-Innisfail -akselilla keräten rahaa sekä samalla lunastaen toisen vuoden working holiday -viisumin oikeudet – mikä nerokas ajatus! Käynnistimme välittömän tiedustelutoiminnan puhelinsoitto-, sähköposti-, ja internetrumballa. Lisäksi hankimme kullanarvoista tietoa kokeneemmilta Australian kävijöiltä (kiitos Toni Ahola), joista vastauksia meille lopulta tarjosi viimeisenä mainittu.

Päätimme hypätä kohti tuntematonta. Varasimme liput lähtöä edeltävänä iltana Tullyn bussiin, ja näin matka oli valmis alkamaan seuraavana päivänä puolenpäivän tietämillä. Jo tutuksi tullut Greyhoundin punainen pitkän linjan onnikka kyyditsi meidät läpi yhä trooppisemmaksi muuttuvan luonnon sekä silmänkantamattomiin jatkuvien sokeriruokopeltojen. Muutamaa tuntia myöhemmin saavuimme Tullyyn. Talon korkuinen jättiläismäinen kumisaapasveistos “Golden Rubberboot” toivotti meidät tervetulleeksi muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunkiin ja muistutti meitä samalla siitä, että olemme jalkautuneet Australian sateisimpaan kaupunkiin.

Hetken hämmästelyn jälkeen kävelimme “keskustaa” halkovaa Butler Streetiä pitkin hyvän working hostellin maineen omaavaan Hotel Tullyyn. “Hei. Tulimme tänne etsimään töitä banaaniplantaaseilta. Sanokaa rehellisesti, mikä on tilanne lähiseudulla.” esitimme asiamme suoraan suomalaiseen tyylin. Respan neiti antoi meille yhtä suoran vastauksen: “Kolmesta neljään viikkoa pitää vähintään odotella ennen seuraavaa urakkaa.” Riskinotto meni puhinin. Hämmästelimme ulkona vielä hetken ympärillämme käyskentlevää ihmismassaa. Kaikki olivat pukeutuneet työmaavaatteisiin sekä turva- tai kumikenkiin. Katukuvasta huomasi selkeästi alueen tärkeimmät elinkeinot ja työllistäjät: banaani- ja sokeriruokoplantaasit.

Pian syöksyimme pääkadun varrella sijaitsevaan kalaravintolaan, jossa ravitsimme itsemme fish and chipseillä. Teimme samalla uuden sotasuunnitelman. Päätimme tiedustella vielä Innisfailin, joka sijaitsi tunnin ajotmatkan päässä Tullystä pohjoiseen, tilanteen ja toimia sen edellyttämällä tavalla. Soitin läpi muutaman numeron saamatta yhtään sen hedelmällisempää vastausta kuin Tullystakaan. Varasimme vielä iltabussin Cairnsiin. Meillä ei ollut aikaa eikä rahaa jäädä odottelemaan mahdollisia työtarjouksia. Tunti ennen saapumistamme Cairnsiin meille ei ollut edes majapaikkaa tiedossa – sinne saapuessamme sekin oli jo järjestynyt. Ensimmäistä kertaa koimme reissaavamme oikein kunnolla!

Townsville & Magnetic Island

Rakkaat lukijat, besta läsare. Pahoittelen syvästi miltei puolentoista kuukauden mittaista kuivaa kauttani kirjoituksen suhteen. Selityksiä ei ole, ja syitäkin vain yksi. Olen ollut laiska ja olen kokenut paluun arkeen. Nyt on kuitenkin korkea aika palata ajassa taaksepäin ja laittaa pakettiin reilu kuukausi sitten päättynyt Queenslandin itärannikon turnee. Annan siis aikaa itselleni korkeakulttuurisen tekstin lävähtäessä näyttöpäättelle. Onneksi olen tehnyt muistiinpanoni.

Sunnuntaina 29.9.2013 saavuimme Townsvilleen, trooppisen Queenslandin suurimpaan kaupunkiin. Vaikka kaupungissa vallitseekin todellisuudessa kuiva trooppinen ilmasto, saimme tuntea välittömästi hikikarpalot otsallamme kuuman kosteassa 31 asteen lämpötilassa. Rakenteeltaan kaupunki noudatti tuttua australialaista kaavaa: pääkatu pitkittäin ja pääkatu poikittain. Townsvillessä näitä pääkatuja oli kuitenkin suuntansa ainakin kaksi, jopa kolme mikäli näin haluaa ajatella. Arkkitehtuuri oli myöskin tuttuun australialaiseen tapaan miltei tragikoomista. Vaikutteita oli kahmittu niin Etelä-Euroopan keskiaikaisesta rakennustyylistä kuin myös amerikkalaisista keskilännen pikkukaupungeista. Toki mukana oli ripaus ”modernia” länsimaista rakennustaidetta suoraan 60- ja 70-luvuilta.

 

Arkkitehtuuria komeimmillaan!

Arkkitehtuuria komeimmillaan!

Asukasluvultaan Tampereen kokoinen kaupunki poikkesi Mansesta itsestään ainakin sillä erotuksella, että siellä oli kuoleman hiljaista. Kadut ammottivat tyhjyyttään koko viisivuorokautisen vierailumme ajan. Kahviloilla ja ravintoloilla oli ”Closed”-kyltit ovillaan ja autotiet olivat muuttuneet kevyenliikenteen väyliksi. Asiaan saattoi vaikuttaa koulujen kevätloma, mutta hämmentävää se oli silti.  ”Siellä ei kannata tuhlata liikaa aikaa.” tai ”Yö tai kaksi on siinä kaupungissa aivan tarpeeksi.” olivatkin yleisimmät kommentit, joilla meitä varoiteltiin Townsvillesta. Väitteet pitivät osaltaan paikkansa, osaltaan eivät.

Mikäli kaupungissa haluaa viettää muutaman päivän, kuten mekin teimme, aktiviteetteja voi kyllä löytää jopa kiitettävästi. Aloitimme oman rumbamme kipuamalla ”Goat trackiä” pitkin Townsvillen katolle Castle Hillille, joka kohoaa uljaasti 268 metriä merenpinnan yläpuolelle ydinkeskustan taustalle. Kiipeäminen kukkulalle oli sinänsä jo elämys. Miltei pystysuora polku sai ainakin minut hikoilemaan pienen sian tavoin. Vuoren valloitus antoi kuitenkin välittömän hyvänolon tunteen, sillä viimeistään tuona kyseisenä hetkenä tunsin kehoni ja sieluni puhdistuneen Airlie Beachin paheista. Kaiken lisäksi Castle Hill tarjosi mitä upeimman näyn kaupungin ylle. Edessä siintävä idyllinen omakotitaloalue, kaupungin ydinkeskusta sekä karuakin karumpi satama-teollisuusalue -kompleksi oli sitä tyypillistä karua australialaista kaupunkimaisemaa, mihin olimme tottuneetkin. Jostain syystä se näyttäytyi tuossa hetkessä poikkeuksellisen kauniina. Silmiimme painautui myös Magnetic Islandin siluetti, jonne tiemme vei muutamaa päivää myöhemmin.

Magnetic Island vuohenpolun varrelta kuvattuna

Magnetic Island vuohenpolun varrelta kuvattuna

Townsville on mahdollisuuksien kaupunki myös museonnälkäisille matkamiehille ja –naisille. Tarjolla on armeijamuseota, kotiseutumuseota, taidemuseota ja niin edelleen. Mikäli taskusta löytyy muutama kymppi ylimääräistä rahaa, voi myöskin vierailla Reef HQ:ssa, joka on suurta valliriuttaa esittelevä akvaario suoraan kaupungin ytimessä. Akvaariossa on näytillä eliöitä ja olioita aina koralleista haihin ja rauskuihin asti. Me päätimme sivistää itseämme hieman edullisemmassa (opiskelijalippu 11 AUD) Tropical Museum of Queenslandissä, joka oli kuin olikin vierailemisen arvoinen kohde. Miellyin kovasti HMS Pandora –sotalaivan viimeistä matkasta kertovaan näyttelyyn, kuten myös Australian rautateiden rakentamisen historiasta kertovaan näyttelyyn.

IMG_1355

Kuitenkin pääsyy Townsvillessä vierailuun meillä, kuten monilla muillakin, oli sen edessä lepäävä Magnetic Island. Tämä paratiisisaari tarjosi meille päiväksi 11km patikointia haastavissa olosuhteissa sekä auringonpalvontaa postikorttimaisemapoukamissa. Mikäli budjettimme ei olisi ollut näin tiukka, olisin käyttänyt rahaa saaren aktiviteetteihin ehdottomasti enemmän. Ensinnäkin patikointireittejä saarella riittää ainakin kahdeksi, jopa kolmeksi päiväksi. Jo yhden päivän aikana saimme nautti sykähdyttävistä maisemista ja kirjavasta eläimistöstä – mitä kaikkea olisimmekaan saaneet kokea kahdessa tai kolmessa päivässä. Lisäksi on mahdollista vuokrata auto ja kierrellä sillä ympäri saarta. Ja mikäli haluaa kosketuspintaa valkohiekkaisiin ja turkoosivetisiin privaattirantoihin, suosittelen ehdottomasti nelivetomaasturin vuokraamista. Saarelta löytyy myös mahdollisuuksia koalanhalailuun mieltyneille. Mikäli se ei riittää voi omaa adrenaliinipiikkiään uhmata krokotiilia kannattelemalla lentokoneretkistä puhumattakaan. Jos haluat jotain todella erityistä, voit järjestää halutessasi häät saarella. Eläminen ja oleminen saarella on helppoa, sillä taajamista löytyy supermarketteja ruokahankintoja varten, kuten myös ravintoloita ylellisyyttä kaipaaville. Hostelli- ja bungalow-majoitusta on saatavilla Manner-Australian hinnoilla.

 

Näkymiä Magnetic Islandin kovimmalta patikkapolulta!

Näkymiä Magnetic Islandin kovimmalta patikkapolulta!

 

Kaiken kaikkeaan Townsville ja sen ympäristö olivat vierailemisen arvoisia paikkoja. Voisin jopa palata kaupunkiin Magnetic Islandin vuoksi. Henkilökohtainen mielipiteeni on, ettei Townsvilleä kannatta juosta hätiköiden läpi päivässä, vaan paneutua sen tarjoamiin mahdollisuuksiin muutaman päivän ajan. Siistin majoituksen meille tarjosi Civic Guest House, jota ei ainakaan ollut hinnoilla pilattu. Saksalaisia majatalossa oli sitäkin enemmän (2/3 asukkaista), mikä aiheutti suuria sosialisoitumisvaikeuksia. Edellämainittu ilmiö kuumensi tunteitani tuolloin niin paljon, että voisin kirjoittaa siitä oman artikkelin, mutta se ei liene tässä vaiheessa tarpeellista – ehkä tulevaisuudessa. Torstaina 3.10. sanoimme hyvästit Townsvillelle ja lähdimme metsästämään töitä pohjoisen banaanifarmeille, mutta siitä seikkailusta lisää tuonnempana.

Välitön ja välttämätön Airlie Beach

Reilun 12 tunnin bussimatkan ja oikeasti hyvin nukutun yön jälkeen saavuimme keskiviikkoaamuna 25.9. Airlie Beachin linja-autoasemalle, joka sijaitsi kivenheiton päässä tämän pikkukaupungin keskustasta. Olimme yrittäneet havitella ilmaista majapaikkaa couchsurfing-sivuston avulla, mutta tällä kertaa jouduimme tyytymään hostellimajoitukseen. Onneksemme Airlie Beachin bussiterminaalin edusta oli kansoitettu hostellien sisäänheittäjillä. Rauhallisuus, rentous, riippumatot ja hieman etäinen sijainti kaupungista olivat avainsanoja valitessamme Backpackers By The Bayn leposijaksemme. Jälleen kerran teimme kymmenen pisteen valinnan.

Airlie Beach on paikka, josta olimme kuulleet pelkkää positiivista sanottavaa kertojan iästä ja kansallisuudesta riippumatta. Tämä oli siis pakko kokea. Paikka on noussut maan ja ehkä jopa maailmankin maineeseen toimiessaan porttina läheisille Whitsunday-saarille. Nämä valkohiekkaiset omat koralliriuttansa omaavat paratiisisaaret vetävät vuodesta toiseen matkailijoita Airlie Beachille toimien samalla rahasampona alueen elämysmatkailua järjestäville yrityksille. Rahaa vastaan turisti voi kokea mitä huikeampia elämyksiä. Tarjolla on muun muassa seuraavaa: veneretkiä saarelle katamaraaneilla, pikaveneillä, purjeveneillä tai hieman suuremmilla moottorialuksilla, snorklaus- ja sukellusretkiä lähialueen riutoille, maisemalentoja helikopterilla tai lentokoneella, kalastusretkiä, valaankatseluretkiä, adrenaliiniryöppylentoja taitolentäjän kyyditsemänä, melontaretkiä ja niin edelleen. Henkilökohtaisesti emme päässeet kokemaan mitään näistä. Koulujen kevätlomien ansiosta retket olivat täyteen buukattuja viikoksi eteenpäin eikä meillä ollut tarvittavaa määrä dollareita korjaamaan tilannetta. Siitä huolimatta Airlie Beach tarjosi meille mahtavan vierailun.

Minä, Anna, Rachel ja Lauren Airlien yössä!

Minä, Anna, Rachel ja Lauren Airlien yössä!

Olemme saaneet huomata, että Australiassa hyvä meininki seuraa matkailijoita. Parin kilometrin mittaisen pääkadun halkoma 8000 asukkaan pikkukaupunki saattaa kuulostaa äkkiseltään ei-niin-mielenkiintoiselta vierailukohteelta. Kun yhtälöön lisätään äärettömän vilkas baarikatu lukuisine ravitsemusliikkeineen sekä janoiset matkailijat maailman jokaisesta kolkasta, vastaus on jotakin muuta. Edellämainittun yhtälön neliö saadaan, kun siihen lisätään mukaan Australian Football Leaguen Grand Final. Railakas tunnelma tempaisee mukaansa yllättävänkin tehokkaasti. Lisäksi kaupungin ostosmahdollisuudet ovat vähintäänkin hyvät, ja ravintola- ja ohjelmapalveluita löytyy jokaisen tarpeeseen. En voi myöskään olla kehumatta alueen miljöötä. Turkoosin meren reunustama korkeiden kukkuloiden ympäröimä vehreä kaupunki tekee varmasti jokaiseen ehtymättömän vaikutuksen.

Airlie Beach jätti jälkeensä ennen kaikkea iloisen muiston. Tapasimme hostellilla ja kaupungin yöelämässä jälleen kerran upeita ihmisiä. Voin vannoa, että lyhyestä vierailustamme (4 vrk) huolimatta tulemme olemaan muutamien ihmisten kanssa tekemissä vielä reissun jälkeenkin. Vaikka emme pääseet nauttimaan Whitsundayn tainomaisesta eksotiikasta, saimme kokea kokonaisvaltaisesti Airlie Beachin välittömän, lämpimän, ystävällisen ja avoimen ilmapiirin – ilmapiirin, jota voin suositella jokaiselle kokeiltavaksi.

Pala Airlie Beachiä

Pala Airlie Beachiä

Kohti pohjoista

Vajaan parin viikon Caloundran pysähdyksemme jälkeen matkamme jatkui kohti pohjoista. Otimme suunnaksemme Hervey Bayn, joka on 77000 asukkaan pikkukaupunki noin 200 kilometriä Caloundrasta pohjoiseen. Kaupunki on internetistä saatujen puolueettomien tietolähteiden mukaan yksi Australian nopeimmin kasvavista kaupungeista. Väite pitänee paikkansa, sillä vuonna 2007 väkiluku oli noin 60000 ja vuonna 2011 vajaa 77000. Kuulemamme mukaan paikallinen nuoriso jämähtää kaupunkiin seuraamaan vanhempiensa ammatteja ja perustamaan perhettä jo hyvin varhaisella iällä. Lisäksi vanhemman väestön muuttovirta hektisen eteläisen Australian suurista kaupungeista kohti rauhallista Hervey Baytä on jatkuvaa.

Kaupunki ei rakenteeltaan ole mitenkään järin mielenkiintoinen. Sitä voisi kuvata jopa tylsäksi. Hervey Baytä halkoo sisämaasta merenrantaan vievä noin puolitoistakilometrinen Main Street jota reunustavat lukuisat yksi- tai kaksikerroksiset talot kauppoineen ja kahviloineen. Rannanmyötäinen pääkatu on puolestaan noin kahdeksan kilometriä pitkä Esplanade, jota niin ikään reunustaa kaupungin puolella lukuisat kaupat, ruokapaikat, kahvilat sekä matkatoimistot ja rannan puolella kapea metsäkaistale ja lähes 20 kilometriä pitkä hiekkaranta. Kaksirattainen kulkupeli on täällä melkein vähimmäisvaatimus, mikäli haluaa tutustua tarkemmin suhteellisen laajalle alueelle levinneeseen kaupunkiin. Hervey Bay ei itsessään tarjoa mitään erikoisempia aktiviteetteja, mutta toimii maailman suurimpana valasretkien tarjoajana sekä porttina Fraser Islandille, joka ansaitsee mahtavuudellaan oman artikkelinsa.

Hervey Bayn rantamaisemaa

Hervey Bayn rantamaisemaa

Saavuimme siis Hervey Bayhin keskiviikkona 18.9. illan jo hieman hämärtyessä. Linja-autoyhtiö Greyhound tarjosi meille jälleen miellyttävän matkan Maroochydoresta Hervey Bayhin. Emme olleet varanneet kohteestamme minkäänlaista majoitusta, joten päädyimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässämme couchsurfingia – suomalaisittain sohvasurffausta. Mikäli käsite on joillekin tuntematon, voin avata sitä tässä: Couchsurfingin pohjana on ilmainen sivusto, joka toimii kohtaamispaikkana “sohvaa” tarjoaville hosteille eli isännille/emännille ja “sohvaa” etsiville surfaajille. Hostit siis tarjoavat ilmaiseksi majapaikkaa yleensä maksimissaan muutamaksi yöksi ja maksimissaan muutamalle vieraalle kerrallaan. Lähtökotona on tutustua uusiin ihmisiin ja erilaisiin kulttuureihin sekä majoittaa ihmisiä “ylimääräiseen tilaan” ilmaiseksi (“share your space”). Majoituksen taso on vaihtelevaa, sillä joskus yö vietetään kirjaimellisesti sohvalla nukkuen ja toisinaan ilmastoidussa huoneessa jenkkisängyssä loikoillen. Vaihtelevasta majoituksesta huolimatta sekä surffaajat ja hostit ovat yleensä samanhenkistä porukkaa, joten majoitustavalla ei ole niinkään väliä. Suosittuja hosteja voi etsiä referenssien perusteella.

Meidän neitsytsurfauksellamme hostina toimi srilankalaissyntyinen, mutta Australiassa jo kymmenen vuotta asunut 39-vuotias it- ja mainosalan projektipäällikkö Reg Samuel. Reg oli mitä mahtavin isäntä meille. Hän tarjosi meille luksusmajoituksen. Saimme oman ilmastoidun huoneen jenkkisängyllä. Lisäksi Reg halusi välttämättä maksaa osan ruoka- ja juomaostoksistamme. Hän esitteli meille kaupunkia autokierroksella, auttoi meitä etsimään edullista Fraser Islandin retkeä, kävi meidän kanssa paikallisissa baareissa, lainasi meille polkupyöriä, antoi ilmaiseksi käyttää hänen pyykinpesukonetta ja kyyditsi meidät mahdollisuuksiensa mukaan kaikkialle. Kävimme lisäksi pelaamassa yhdessä lentopalloa ja cardio-tennistä. Parempaa ja sydämellisempää hostia saa varmasti etsiä ja voin todellakin suositella Regiä kaikille maailman ihmisille. Tälläista on vieraanvaraisuus, johon suomalainen ei ole tottunut.

Reg, minä ja Anna nauttimassa illallista!

Reg, minä ja Anna nauttimassa illallista!

Majoituimme Regin luona suhteellisen pitkään: ensin keskiviikosta lauantaihin, jonka jälkeen piipahdimme Fraser Islandilla, ja vielä maanantaista tiistaihin. Tänään illalla matkamme jatkuu 12 tunnin linja-automatkan siivittämänä pohjoisen Queenslandin lomaparatiisiin Arilie Beachille. Jälleen kerran turhat suunnitelmallisuudet ovat heitetty romukoppaan ja majapaikkamme on tulevan vuorokauden arvoitus. Sitä odotellessa voin kuitenki suositella kaikille couchsurfausta ja alkaa kirjoittamaan omaa artikkelia Fraser Islandin retkestä, joka oli minun elämäni yksi mahtavimmista elämyksistä.

Tutkivaa journalismia

Matkaa on takana hädin tuskin alle viikko, paikkoja takana vasta yksi, mutta tutkiva journalisti ei ole nukkunut hetkeäkään tänä lyhyenä ajanjaksona. Hän on tehnyt merkittäviä havaintoja kulttuurien välisistä eroista, niiden kirjosta sekä monista muista meitä suomalaisia kiehtovista asioista. Havainnoissaan hän etenee tässä artikkelissa kronologisesti, kuten hänen yltiöpreussilaiseen tyyliinsä kuuluukin.

Ensimmäinen merkkitävä havainto tapahtui lentomatkalla Amsterdamista Hongkongiin. Oli miltei silmiinpistävää huomata aasilaisen matkustamohenkilökunnan työmoraali, asiakaslähtöisyys yhdistettynä lähes yltiöpäiseen tehokkuuteen. Harmikseni joudun myöntämään, että Finnairin lentoemännän tyynen rauhallisesti luokseni toimittama kuravesikahvi jäi toiseksi Cathay Pacificin stuertin kiidättäessä kuumat välipalanuudelit juoksujalkaa taittopöydälleni. Siinä missä matkustaja oli Finnairin lennolla vain “te”, oli hän Cathayn lennolla “Sir” tai “Madame”. Ja sikäli mikäli Cathay Pacificin matkustamohenkilökunnan jäsen sattui tekemään virheen toimissaan, pikkutakkiin pukeutunut matkustamohenkilökunnan esimies viittoi hänet luokseen ja antoi ilmiselvästi väkevän palautteen – välittömästi.

Toinen merkittävä havainto tapahtui liittymälentojen passintarkastusjonossa Hongkongin lentokentällä. Suomessa olemme tottuneet saamaan ympärillemme oman pienen henkilökohtaisen tilamme, joka on kooltaan kuta kuinkin neliömetrin verran. Jokaisella on tämä tila lähes paikassa kuin paikassa, ellei mukaan lasketa yön pieniä tunteja Tivolin tanssilattialla tai nakkikioskin jonossa. Joka tapauksessa oli hermoja raastavaa ymmärtää elävänsä niinkin pienessä ja harvaanasutussa maassa kuin Suomessa. Voitte vain kuvitella, että henkilökohtaisen tilan vastakohtainen maa Suomeen nähden olisi mitä todennäköisimmin Intia. Koko jonotuksen ajan selässäni oli intialaisnainen. Niin – selässä. Hän ei jättänyt välillemme milliäkään rakoa. Ei edes silloin, kun liikuin eteenpäin. Mikäli en liikkunut, hän työnsi. Olin sokissa. Näin ei vain voi olla. Meinasin 11 ja puolen tunnin lentomatkan väsyttämänä muistuttaa hänelle englanniksi, että emme ole Delhissä vaan Hongkongin lentokentällä, mutta onneksi tulin järkiini. Tajusin kuuluvani tähän pieneen kansakuntaan, jonka sivistykseen kuuluu sopeutua vallitsevaan tilanteeseen ainakin tässä tapauksessa. Turvatarkastukseen tultaessa intialaisnainen irtautui selästäni ja sain jatkaa matkaa kevein mielin.

Kolmas merkittävä havainto tapahtui viettäessämme ensimmäistä päivää Brisbanessa. Olimme kävelemässä Victoria Bridgen yli kohti kaupungin keskustaa ja pysähdyimme sillalle ottamaan valokuvia toisistamme. Poseerasin antaumuksellisesti kameralle, kunnes eräs ohi kävelevä nainen kysyi haluaisimmekko hänen ottavan kuvan meistä. Olimme hämmentyneitä. Tottakai halusimme! Tämän jälkeen analysoimme valokuvan onnistumista yhdessä, ja hän sanoi voivansa ottaa uuden mikäli tämä ei olisi kelvollinen. Tottakai se oli suomalaisille kelvollinen. Olimme ihmetyksestä soikeita emmekä osanneet kylliiksi kiittää häntä – liikaa kuitenkin. Samaan kategoriaan kuuluu osaltaan myös eräs lähtöpäivänä Brisbanessa tapaamamme nainen, joka tiedusteli rinkkojemme painoa, koska ei ollut itse pystynyt kantamaan Tasmaniassa kymmentä kiloa enempää tai Caloundrassa omalta pihamaaltaan viherrakennusurakan keskeltä meitä ventovieraita tervehtinyt mies. Täällä heitä kutsutaan ystävällisiksi ja avoimiksi australialaisiksi – Suomessa pedofiileiksi, pultsareiksi tai muiksi puoskareiksi.

Neljäs ja tähän asti viimeisin merkittävä havainto on ehdottomasti avoin henkilökohtaisen mielipiteen esittäminen yleisesti arkoihin aiheisiin liittyen. Tarkennukseksi sen verran, että mielipide esitetään tässä tapauksessa omasta vapaasta tahdosta eikä kysyttäessä milipidettä asiaan liittyen. Tästä oivana esimerkkinä toimii Caloundrassa saatu uusi kaverimme ranskalainen Roman. Hän teki kenenkään kysymättä harvinaisen selkeäksi Ranskan ruorissa olevan tällä hetkellä paska presidentti. Hän ei tiedä mistään mitään ja tekee vain huonoja päätöksiä. Jos Obama pyytäisi Ranskaa lähettämään Syyriaan sotilaita, hän lähettäisi vain, koska Obama pyytäisi. Samalla tavalla hän esitti kantansa lukuisiin muihin asioihin. Esimerkkejä näistä ovat muun muassa Ranskan jalkapallon nykytilanne tai seksuaalinen epätasa-arvo työmarkkinoilla. Listaa voisi jatkaa vielä pitkästikin. Vaikka tapa aloittaa keskustelu on suora ja kantaaottavaa, se herättää vähintäänkin mielenkiintoisen keskustelun. Argumentit eivät häneltä ihan heti loppuneet. Itsetietoinen mies, sanoisin. Kysymättä en itse välttämättä kertoisi mielipidettäni Niinistöstä, Arhinmäestä tai Soinista.

Kulunut viikko on siis tarjonnut tutkivalle journalistille mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia hetkiä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tulevaisuuden tapahtumia matkallamme. Kello on paikallista aikaa 2.27, hyvää yötä.

 

Rantalomalla Sunshine Coastilla

Kolmen päivän Brisbanen vierailun jälkeen suuntasimme pohjoiseen Sunshine Coastille Caloundran kylään, joka on eteläisin kaikista Sunshine Coastin kylistä. Emme jaksaneet enää hieman mitäänsanomatonta ja hektistä Brisbanea, vaan halusimme kääntää katseemme kohti rentoutumista ja rannalla loikoilua. Linja-automatka Greyhoundin kyyditsemänä Brisbanesta Caloundraan kesti hieman reilun tunnin. Tapasimme matkalla Joensuun liepeiltä kotoisin olevan Esan, joka oli tullut päivää aikaisemmin Uudesta-Seelannista Brisbaneen jatkamaan jo yhdeksän kuukautta kestänyttä reissuaan. Hän kirosi Uuden-Seelannin palkkatasoa, hintoja, töitä sekä talvea ja olikin tullut hakemaan parempia elämyksiä Australian puolelta. Hänen matkakumppaninsa olivat säikähtäneet farmitöiden rankkuutta ja suunnanneet takaisin Suomea kohti, mutta Esa itse oli päättänyt jäädä reissun päälle vielä toisen yhdeksänkuukautisen ajaksi.

Saavuimme Caloundraan perjantaina (6.9.2013) noin kahden aikaan iltapäivällä, jonka jälkeen suunnistimme hostellillemme. Sitä ennen saimme kuitenkin ihastella tämän pikkukaupungin idyllistä tunnelmaa. Paikka tuntui Brisbanen jälkeen oululaisnuorille miltei kodilta. Matalat rakennukset sekä kuvankaunis rantamaisema olivat jo itsessään syitä hymyillä.

Hostellilla vastassamme oli mikä positiivisin yllätys! Kolme yötä Brisbanen kirjaimmellisesti paskaisennuhjuisessa ja aneemisessa Go Now Family Backpackers -hostellissa vaihtuivat Caloundra City Backpackersin ylelliseen tasoon. Samalla vaihtui myös asikaskunta. Aiemmin tunsimme olomme hieman yksinäiseksi, sillä puolet Brisbanen hostellin asukkaista olivat vain toistensa kanssa oleskelevia taiwanilaisia ja puolet vain toistensa kanssa oleskelevia ranskalaisia. Täällä meitä oli vastassa tukku elämäntapaausseja, hostellia ylläpitävät ruotsalaistytöt, yksi taiwanilaispoika, yksi britti, yksi ranskalainen, pari hollantilaista sekä yksi uusiseelantilainen reissaaja. Tähän asti olemme viettäneet jokaisena iltana erittäin mukavaa aikaa. Hämmenystä on herättäny ainoastaan hassun hauska venäläis-englantilais-australialainen Ilya aka Matt, joka on stereotypisempi australialainen kuin kukaan tapaamamme aussi. Lisäksi hänen pettämätön vodkavainunsa aiheuttaa päänvaivaa joka ilta, sillä saamme kuulla hänen juttunsa useasti saman illan aikana useana iltana peräkkäin. Pullo vodkaa ja pullo spritea illassa ovat hänen tarinansa alku ja loppu.

Tänään (sunnuntai) kävimme koettamassa ensimmäistä kertaa elämässämme surffausta. Mielenkiintoinen laji, sanoisin. Opettajanamme toimi hostellista tuttu taiwaninlainen Alan. Teoriassa surfauksen idean omaksuminen oli aika helppoa, mutta käytännössä äärettömän haastavaa. Se vaati lukuisia ja lukuisia toistoja ja päivän päätteksi olo oli kuin muutaman pesukoneohelman läpikäyneellä uitetulla koiralla. Onnistumiset lopussa palkitsivat sanoinkuvaamattomalla tavalla ja olen varma, että surfaamme tämän reissun aikana vielä useampaankin otteeseen.

Huomenna olisi huonevarauksen suhteen viimeinen ilta täällä. Luulen kuitenkin, että jäämme vielä viettämään aikaa mukavien ihmisten sekä viihtyisän ympäristön parissa. Kaiken lisäksi kuulimme huhua, että läheisellä farmilla olisi alkamassa hyvinkin pian ananaksenpoimintaurakka hyvällä tuntipalkalla. Ananaksenpoiminta on kuulemma yksi parhaista hedelmänpoimintahommista, joten olemme valmiina lähtöön mikäli lähtö tulee. Ranskalainen kaverimme aikoi ottaa meidät mukaan tiimiin, mikäli urakka alkaa. Mutta mikäli urakkaa ei tule, suuntaamme mitä luultavimmin pohjoiseen aina Cairnsiin asti lomailun ja tutkimusmatkailun merkeissä. Jääköön tämäkin vielä kuitenkin arvoitukseksi.

Tyyni valtameri auringonlaskun aikaan Bulcock Beachin ja Kings Beachin välistä kuvattuna

Pikkukaupungin tunnelmaa Bulcock Streetillä

Bulcock Beach

 

Maailman äärissä

Tänään (to 5.9.2013) on kolmas iltamme kuvan kauniissa Brisbanessa. Saavuimme tänne siis tiistai-iltana hieman ennen puolta yötä matkan uuvuttamina. Lennot vaihtoineen kestivät tänne yhteensä noin 30 tuntia, joten pääsimme matkan keston suhteen suhteellisen vähällä. Mitään kommervenkkejeä matkalle ei tapahtunut lukuunottamatta pientä kielimuuria Hong Kongin lentokentällä. Sen seurauksena sain nuudelisoppaani ryhdittämään lautasellisen Madventuresistakin tuttuja “chicken-fingereitä” eli kanan varpaita. Valitettavasti olin kuitenkin hieman nössö ja jätin fingerit koskemattomina kulhoonsa, sillä en halunnut pilata muuten niin nautinnollista lounashetkeä kumisen jähmeitä varpaita imaillen.

Kauhutarinoita piiruntarkoista rajamuodollisuukista Australian lentokentillä sai jälleen kerran painaa villaisella. Mitään ongelmia maahanpääsyn kanssa ei ollut. Mitään turhia ei kyselty eikä reppuja sen kummemin tongittu. Odottelimme etukäteen tilattua kyytiä lentokentällä vartin verran, kunnes taiwanilaisnuorukainen Chen Max heitti meidät McDonalds-vierailun jälkeen hostellillemme.

Pitkän lentomatkan rasittamina 12 tunnin yöunet maistuivat paremmalta kuin hyvältä, minkä jälkeen suuntasimme keskiviikkoiltapäivänä tutustumaan Brisbaneen. Sanalla sanoen kaupunkinäkymää voi kuvailla mielenkiintoiseksi. Hostelimme sijaitsee West Endissä noin 15 minuutin käveymatkan päässä kaupungin ydinkeskustasta.  Nimestä huolimatta kaupunginosa huokuu amerikkalaista lähiötunnelmaa vieri viereen rakkennettuine terassein varustettuine omakotitaloineen. Hostellin lähellä sijaitseva West Endin kahtia jakava Boundary Street on kuitenkin oiva paikka tutustua maailman ruokakulttuurien kirjoon. Kadun varresta löytyy kaikenlaista ruokapaikka kiinalaisen ja kreikkalaisen keittiön väliltä. Katua reunustavat myös lukuisat mukavat kahvilat, joista yhtä kävimme positiivisin kokemuksin tänään kokeilemassa. Ja jos itse Boundary Streetiltä ei löydä mieleistänsä ruokapaikkaa, sivukadulla voi törmätä vaikka libanonilaiseen ravintolaan. Hintatasoltaan alueen kahvilat ja ravintolat ovat hieman ydinkeskustaa edullisempia.

Boundary Streetiltä käännyttäessä Melbourne Streetille, sitä jatkaen ja Victoria Bridge ylittäen saavutaan Brisbanen ydinkeskustan alueelle, joka huokuu suurkaupungin tunnelmaa korkeiden rakennusten ja runsaiden väkijoukkojen sävytttämänä. Viimeistään sillan ylitettyään tajusi olevansa suurkaupungissa, sillä arkkitehtuuri muuttui siltaa edeltävän kulttuurikeskuksen myötä täysin. Sillan jälkeen avautuu heti kohta Queen Street Mall, noin kilometrin mittainen ostoskatu, jonka varrella sijaitsee lukuisia ja lukuisia erikoisliikkeitä sekä ostoskeskuksia himoshoppailiojille. Kadulta löytyy myös runsaasti ruokkapaikkoja ja kahviloita, joista monet näyttivät käymisen arvoisilta. Hinnat sanelivat kuitenkin päätökset kahvinjuonnista.

Kaiken kaikkiaan keskusta ei paljoakaan eurooppalaiselle tarjoa. Se ei sinänsä pidä sisällään kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisia yksityiskohtia, sillä onhan maan ja kaupungin historia vielä nuori. Kuitenkin erityisen upeita ja käymisen arvoisia paikkoja ovat esimerkiksi kasvitieteellinen puutarha “Botanic City Gardens” ja vuoden 1998 maailmannäyttelyn peruille rakennettu 16 hehtariin puistoalue “South Bank Parklands”. Kaiken kaikkiaan Brisbane on ollut tämmöisen reissun alkajaisiksi miltei täydellinen kaupunki. Siitä huolimatta suuntaamme loppuviikosta rannikolle rantalomalle paikkaan, joka on toistaiseksi vielä määrittelemätön.

Brisbane Cityn tornitaloja sekä Brisbane River City Botanic Gardenilta kuvattuna

Brisbane Cityn tornitaloja sekä Brisbane River City Botanic Gardenilta kuvattuna

Brisbane city by night Victoria Bridgeltä kuvattuna

Brisbane city by night Victoria Bridgeltä kuvattuna

Anna South Bankin nepalilaisella pagodalla

Anna South Bankin nepalilaisella pagodalla

Chicken fingers

Chicken fingers

 

Fiiliksiä 15 päivää ennen lähtöä

Lukuisia vuosia olen unelmoinut matkustamisesta maailman ääriin, sen ympäri tai sen eksoottisimpiin paikkoihin. Madventuresin DVD-boxit ovat olleet sen verran kovassa käytössä viime vuosina, että pahvikannet alkavat jo pikkuhiljaa repeillä. Itse en ole kuitenkaan saanut mitään aikaseksi unelmani eteen. Lukiota ja yo-kirjoituksia seurasi kaksi vuotta sitten tulokseton pääsykoerumba, pakkotyöllistyminen loppuvuodeksi, vuosi puolustusvoiminen riveissä, viiden kuukauden “motivaationtäyteinen” opiskelu-ura Oulun seudun ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikössä.

Tällä hetkellä suoritan viimeistä etappia ennen matkaani: neljän kuukauden kesätyöjaksoa puutarhatyöntekijänä, minkä tarkoituksena oli kerryttää rahavarantoja joulunajalle sijoittuvaa kuukauden lomamatkaa varten. Toisin kuitenkin kävi – hemmetin nopeasti. Heinäkuun alussa päätimme tyttöystäni kanssa riipaista ja lähteä vuoden mittaiselle reisulle jonnekin. Perkasimme läpi vaihtoehdot, laskimme budjetin ja sen seurauksena ostimme lentoliput Helsingistä Australian Brisbaneen. Work and Holiday -viisumi oli selvä ratkaisu alun alkaen. Töitä on tehtävä – mikäli halajaa viettää koko vuoden maailmalla.

Lähtöön on aikaa reilut kaksi viikkoa ja kaikki pakollinen on hoidettu. On passit, tiketit, vakuutukset, viisumit, lentoliput… Asunnon vuokrasopimus on irtisanottu, kuten myös laajakaista, sähkösopimus, Netflix ja kaikki muutkin välttämättömät hyödykkeet. To do -listalla lienee enää vain ulosmuutto asunnosta, kaksi viikkoa töitä, rinkan pakkaaminen sekä siirtyminen Oulusta Helsinkiin. Kolmen viikon päästä kerron, mitä unohdin hoitaa.