Fraser Island

Fraser Island – maailman suurin hiekkasaari ja UNESCO:n maailmanperintökohde on valasretkien ohella yksi ainoista syistä viettää muutama päivä Hervey Bayssä ja sen lähiympäristössä. Hervey Bayn rantaviivaa myötäilevä Esplanade ja satama ovat pullollaan sinne erimittaisia retkiä tarjoavia matkatoimistoja. Kävimme torstaina selvittämässä retkien hintoja toimistoista ja lähes poikkeuksetta pakettimatkojen ylisuuret ryhmämatkat saivat meidät toteamaan: ”Liian kallista.” Esimerkkejä näistä hinnoista: Vuorokauden matka 16 henkilön bussilla alkaen 120€, kaksi päivää ja yksi yö 250€, kolme päivää ja kaksi yötä 350-400€, eivätkä nämä hinnat sisältäneet edes ruokia.

Palasimme pettyneinä Regin asunnolle ja jäimme harkitsemaan 80€:n valasretkeä lähialueelle. Onneksemme katsastimme couchsurfing-sivustolta, olisiko joku tekemässä omatoimimatkaa Fraserille. Saksalaiskaksikko Kevin ja Michael hakivat seuraa omatoimiselle retkelleen, ja mikäli retki toteutuisi ja saisimme viiden ihmisen ryhmän kasaan, ei hinta tulisi olemaan korkea. Näin tapahtui. Minä, Anna, Kevin, Michael ja hollantilainen Imke olimme seuraavana aamuna valmiina lähtöön uljaalla Mitsubushi Pajerollamme. Voinen tässä vaiheessa paljastaa kahden yön ja kolmen päivän retken loppusumman, joka oli 200 Australian dollari eli 150€ sisältäen autovuokran, lauttaliput, vakuutukset, teltat, makuualustat, ruuanlaittovälineet, ruuat, juomat, virvoitusjuomat sekä polttoaineet. Saimme siis kattavan retken äärimmäisen edulliseen hintaan. Retken edetessä saimme huomata sen omatoimisuuden olevan perusolettamus, mikäli halua tutustua Fraser Islandiin sen ansaitsemalla tavalla.

Matkamme alkoi Rainbow Beachiltä, jonne suuntasimme Annan kanssa lauantaina aamutuimaan linja-autolla. Siellä hoidimme muutamia juoksevia asioita, jonka jälkeen oli aika iskeä lauttayhteyden siivittämänä taianomaiselle Fraser Islandille. Ja mikä taianomaisuus meitä olikaan siellä vastassa. Jo ensimmäiset 50 kilometriä pitkin rantahietikkoa turkoosin meriveden reunustaana pehmeän pomppivassa autokyydissä antoivat syyn olla hiljaa. Mykistävän kaunista sanoisin. Hetkeä myöhemmin kohtasimme jo saaren ensimmäisen erikoisuuden paljasjalkaisen fraseriläisen dingon. Rantarallin jälkeen määränpäänämme oli yksi maailman puhdasvetisimmistä järvistä: Lake McKenzie. Lähes puolitoistatuntinen haastava ajomatka jauhonpehmeässä hiekassa läpi miltei trooppisen metsäntaipaleen palkittiin upealla näyllä. Järvi keskellä saarta vehmaan kasvuston ja valkoisen piidioksidi-, tutavallisemmin kvartsi-, hiekan reunustamana antoi aihetta hymyyn ja valokuviin. Tätä uintipaikka ei voinut olla käyttämättä hyväksi. Kotoista tunnelmaa lisäsi makea järvivesi, joka muistutti lämpimistä kesäpäivistä Koti-Suomessa.

 

Lake McKenzie

Lake McKenzie

Hetken virkistymisen jälkeen oli aika palata ankarille metsäautoteille. Jos joku tietää, millaista on puuterilumi, voi jokainen mielessään kuvitella millaista on puuterihiekka. Sellaisessa me ajoimme koko päivän, useita kymmeniä kilometrejä, pomppujen, rytinän ja paukkeen siivittämänä. Saimme keltanokkaisuudestamme huolimatta huomata eduksemme olevamme loistavia kuljettajia. Siinä, missä autoimme viidestä kuuteen hiekkaan jumittunutta autoa takaisin liikkelle, emme itse jumittuneet kertakaan. Pehmeässä hiekassa vauhdin tulee olla riittävän kovaa, ja voin kertoa, että välillä kuolemanpelko oli todellakin läsnä. Autoilu noilla teille oli jo elämys itsessään. Metsässä rymistelyyn kului miltei koko päivä, sillä jouduimme kulkemaan kiertoreittejä pitkin ammattilaisten tukkiessa pääväylät hiekkaan juuttuneilla pakettimatkabusseillaan. Illan jo hämärtyessä suuntasimme hiekkarantaa pitkin kohti saaren pohjoisosia ja löysimme matkalta täydellisen leiripaikan. Valmistimme ja söimme herkulliset illallisburgerimme ripeästi jälkiä jättämättä, sillä dingouhka oli aiemmin päivällä todettu konkreettiseksi.

Jätkät työntöhommissa

Jätkät työntöhommissa

Dingo

Dingo

Toinen retkipäivämme sunnuntaina käynnistyi ryhdikkäästi seitsemältä aamulla. Nautimme aamupalan, jätimme leirin pystyyn paikallensa ja suuntasimme kohti uusia seikkailuja. Ensimmäinen nähtävyys oli vain kivenheiton päässä leiristämme. 30-luvulla paikallensa jätetty entinen matkustajalaivan hylky oli upea valokuvauskohde nousuveden aikaan, kuten myös myöhemmin illalla laskuveden vallitessa. Siitä suuntasimme 75-mile beachiä ajaen kohti saaren pohjoisimpia paikkoja Indian Headiä ja Waddy Point, joista jälkimmäisessä vierailimme ensin. Paikka tarjosi mitä hulppeimman näyn aavana eteemme leviävälle Tyynelle valtamerelle. Katseemme eivät levänneet tässä maisemassa turhaan, sillä saimme olla todistamassa kyttyrävalaiden iloista leikkiä kaukaisella ulapalla. Tunnelma oli miltei hengellinen. Tämän jälkeen pulahdimme Champagne Poolissa, joka oli näköalapaikan alla sijaitseva kallioiden ympäröimä pieni laguuni, jonne Tyynenmeren mainingit pärskäyttivät shampanjanomaisesti kuohuvan vesiryöpyn. Se jos mikä virkisti kehoa ja mieltä paahtavan kuumana kevätpäivänä.

Shipwreck

Shipwreck

Champagne Pool

Champagne Pool

Champagne Poolia seurasi toinen näköalapaikka Indian Head, joka esittäytyi eduksensa jopa edellistä uljaampana. Paikalla oli sillä hetkellä kymmeniä ihmisiä, mutta tunnelma oli erittäin pysähtynyt. Hiljaisuus valtasi hetken. Näkymää saarelle, merelle ja alas kalliolta ei voinut ihailla kuin hiljaa. Luonto tarjosi meille sillä hetkellä huikean näytelmän. Jos maisema jo itsestään näyttäytyi edessämme lähes liikuttavana elementtinä, ei pohjoisen poika voinut kuin haukkoa henkeään jo lapsuusajoista lähtien pelkissä unelmissa olleista eläimistä. Nyt ne olivat totta – elävinä ja vapaina luonnossa. Tällä kyseisellä paikalla näin seuraavia eläimiä: lukuisia rauskuja, kolme valasta, kolme delfiiniä, kaksi haita ja neljä merikilpikonnaa. Valitettavasti pokkarikameran kapasitetti ei riittänyt kaikien näiden eläimien ikuistamiseen, mutta ainakin yksi kilpikonna pääsi muistikortille. En voinut myöskään olla huomaamatta Lenny-nimisen putkimiehen muistolle kallioon hakattua muistolaatta. Lenny oli tipahtanut alas kalliolta rantakivikkoon pari vuotta aikaisemmin. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, en voinut olla ajattelematta, ettei Lenny menehtynyt huonolla paikalla. Kaikesta huolimatta oli aika jatkaa matkaa.

Indian Headillä

Indian Headillä

Otimme suunnaksemme Lake Allomin, joka sijaitsi Lake McKenzien tapaan keskellä saarta. Matkan varrella katsastimme erään sandbowlin – aavikon saaren keskellä trooppisen metsän ympäröimänä. Olin jo edellisenä päivänä saanut ajaa rantahiekalla, mutta tässä vaiheessa en voi olla mainitsematta kuinka mahtavaa ja tajunnanräjäyttävää oli ajaa V6 nelivetomaasturilla näisssä haastavissa olosuhteissa sademetsässä kiemurtelevia kinttupolkuja pitkin. Siinä hetkessä minun testosteronitasoihin tuli takuuvarmasti jokin piikki. Päivällä saaren sisäosissa oli tihkuttanut hieman vettä, joten tiet olivat hieman vauhdikkaammassa kunnossa kuin edellisenä päivänä. Saavuimme siis Lake Allommille melko nopeasti. Allom oli pieni sademetsän ympäröimä tummavetinen järvi keskellä sademetsää. Opastaulujen mukaan järvellä olisi ollut mahdollista nähdä muun muassa dingoja, papukaijoja, python-käärmeitä, lepakoita, varaaneja ja kilpikonnia, joista viimeisimmästä saimme käsin kosketeltavan lähituntuman. Annan houkutellessa kilpikonnia lähemmäksi näköalalaituria reilun kämmenen kokoinen kilpikonna teki agressiviisen yllätyshyökkäyksen ja haukkasi kiinni hänen sormeensa. Säikähdimme toden teolla tätä otusta ja tilannetta seurasi repeävä naurunpuuska. Paikka ei myöskään jättänyt ketään kylmäksi luontoäänillään, jotka olivat sanalla sanoen eksoottisia. Järvikatselmuksen seurasi kevyen sateen saattelema paluumatka takaisin leiriimme, jossa kokkasimme illallispastat ja nautimme illasta paikallisen viinijätteen goonin helliessä makunystyröitämme.

Lake Allom

Lake Allom

Viimeisen aamun käynnistimme yhdeksän tunnin yöunien ja runsaan aamupalan voimin. Päivän nähtävyydeksi olimme asettaneet Lake Wabbyn, jonka saimme todeta pitkähkön metsätaipaleen jälkeen olevan paratiisi maan päällä. Pienehkö erämaajärvi sijaitsi hienohiekkaisen sandbowlin pohjalla. Vastarannalla järveä reunusti upean vehreä metsikkö. Saapuessamma Wabbyn rannalle se oli kansoitettu jonkin turistilauman toimesta. Pian saimme kuitenkin huomata nauttivamme tästä upeasta paikasta keskenämme ja tunnelma oli sanoinkuvaamattoman upea. Pulikoimme järvessä kuin pienet lapset konsanaan. Tämä paikka oli täydellinen päätös retkellemme ennen kuin lähdimme puolilta päivin ajamaan takaisin kohti saaren eteläkärkeä ja Rainbow Beachia. Matkallamme näimme vielä dingon, pelikaanin sekä rannalle haaksirikkoutuneita merikilpikonnia, joista osa oli eläviä ja osa kuolleita. Jätimme saksalaiset toverimme Rainbow Beachille ja jatkoimme yhdessä Annan ja Imken kanssa matkaa Hervey Bayhin, jossa tiemme lopulta erosivat.

Lake Wabby

Lake Wabby

Tämä konna oli vielä elossa. Onneksi pelastuspartio oli jo matkalla onnettomuuspaikalle!

Tämä konna oli vielä elossa. Onneksi pelastuspartio oli jo matkalla onnettomuuspaikalle!

Pelikaani

Pelikaani

Reissun upeutta ei voi sanoin eikä valokuvin kuvailla. Fraser Island tulee todellakin kokea, mikäli joskus Australiaan matkustaa ja mielellään omatoimisesti. Matka antoi meille upeita elämyksiä ja jälleen uusia hienoja tuttavuuksia. Kiitos Kevin, Imke ja Michael – olitte mahtavaa seuraa ja teitte Fraser Islandin retkestämme ikimuistoisen.

Kohti pohjoista

Vajaan parin viikon Caloundran pysähdyksemme jälkeen matkamme jatkui kohti pohjoista. Otimme suunnaksemme Hervey Bayn, joka on 77000 asukkaan pikkukaupunki noin 200 kilometriä Caloundrasta pohjoiseen. Kaupunki on internetistä saatujen puolueettomien tietolähteiden mukaan yksi Australian nopeimmin kasvavista kaupungeista. Väite pitänee paikkansa, sillä vuonna 2007 väkiluku oli noin 60000 ja vuonna 2011 vajaa 77000. Kuulemamme mukaan paikallinen nuoriso jämähtää kaupunkiin seuraamaan vanhempiensa ammatteja ja perustamaan perhettä jo hyvin varhaisella iällä. Lisäksi vanhemman väestön muuttovirta hektisen eteläisen Australian suurista kaupungeista kohti rauhallista Hervey Baytä on jatkuvaa.

Kaupunki ei rakenteeltaan ole mitenkään järin mielenkiintoinen. Sitä voisi kuvata jopa tylsäksi. Hervey Baytä halkoo sisämaasta merenrantaan vievä noin puolitoistakilometrinen Main Street jota reunustavat lukuisat yksi- tai kaksikerroksiset talot kauppoineen ja kahviloineen. Rannanmyötäinen pääkatu on puolestaan noin kahdeksan kilometriä pitkä Esplanade, jota niin ikään reunustaa kaupungin puolella lukuisat kaupat, ruokapaikat, kahvilat sekä matkatoimistot ja rannan puolella kapea metsäkaistale ja lähes 20 kilometriä pitkä hiekkaranta. Kaksirattainen kulkupeli on täällä melkein vähimmäisvaatimus, mikäli haluaa tutustua tarkemmin suhteellisen laajalle alueelle levinneeseen kaupunkiin. Hervey Bay ei itsessään tarjoa mitään erikoisempia aktiviteetteja, mutta toimii maailman suurimpana valasretkien tarjoajana sekä porttina Fraser Islandille, joka ansaitsee mahtavuudellaan oman artikkelinsa.

Hervey Bayn rantamaisemaa

Hervey Bayn rantamaisemaa

Saavuimme siis Hervey Bayhin keskiviikkona 18.9. illan jo hieman hämärtyessä. Linja-autoyhtiö Greyhound tarjosi meille jälleen miellyttävän matkan Maroochydoresta Hervey Bayhin. Emme olleet varanneet kohteestamme minkäänlaista majoitusta, joten päädyimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässämme couchsurfingia – suomalaisittain sohvasurffausta. Mikäli käsite on joillekin tuntematon, voin avata sitä tässä: Couchsurfingin pohjana on ilmainen sivusto, joka toimii kohtaamispaikkana “sohvaa” tarjoaville hosteille eli isännille/emännille ja “sohvaa” etsiville surfaajille. Hostit siis tarjoavat ilmaiseksi majapaikkaa yleensä maksimissaan muutamaksi yöksi ja maksimissaan muutamalle vieraalle kerrallaan. Lähtökotona on tutustua uusiin ihmisiin ja erilaisiin kulttuureihin sekä majoittaa ihmisiä “ylimääräiseen tilaan” ilmaiseksi (“share your space”). Majoituksen taso on vaihtelevaa, sillä joskus yö vietetään kirjaimellisesti sohvalla nukkuen ja toisinaan ilmastoidussa huoneessa jenkkisängyssä loikoillen. Vaihtelevasta majoituksesta huolimatta sekä surffaajat ja hostit ovat yleensä samanhenkistä porukkaa, joten majoitustavalla ei ole niinkään väliä. Suosittuja hosteja voi etsiä referenssien perusteella.

Meidän neitsytsurfauksellamme hostina toimi srilankalaissyntyinen, mutta Australiassa jo kymmenen vuotta asunut 39-vuotias it- ja mainosalan projektipäällikkö Reg Samuel. Reg oli mitä mahtavin isäntä meille. Hän tarjosi meille luksusmajoituksen. Saimme oman ilmastoidun huoneen jenkkisängyllä. Lisäksi Reg halusi välttämättä maksaa osan ruoka- ja juomaostoksistamme. Hän esitteli meille kaupunkia autokierroksella, auttoi meitä etsimään edullista Fraser Islandin retkeä, kävi meidän kanssa paikallisissa baareissa, lainasi meille polkupyöriä, antoi ilmaiseksi käyttää hänen pyykinpesukonetta ja kyyditsi meidät mahdollisuuksiensa mukaan kaikkialle. Kävimme lisäksi pelaamassa yhdessä lentopalloa ja cardio-tennistä. Parempaa ja sydämellisempää hostia saa varmasti etsiä ja voin todellakin suositella Regiä kaikille maailman ihmisille. Tälläista on vieraanvaraisuus, johon suomalainen ei ole tottunut.

Reg, minä ja Anna nauttimassa illallista!

Reg, minä ja Anna nauttimassa illallista!

Majoituimme Regin luona suhteellisen pitkään: ensin keskiviikosta lauantaihin, jonka jälkeen piipahdimme Fraser Islandilla, ja vielä maanantaista tiistaihin. Tänään illalla matkamme jatkuu 12 tunnin linja-automatkan siivittämänä pohjoisen Queenslandin lomaparatiisiin Arilie Beachille. Jälleen kerran turhat suunnitelmallisuudet ovat heitetty romukoppaan ja majapaikkamme on tulevan vuorokauden arvoitus. Sitä odotellessa voin kuitenki suositella kaikille couchsurfausta ja alkaa kirjoittamaan omaa artikkelia Fraser Islandin retkestä, joka oli minun elämäni yksi mahtavimmista elämyksistä.

Tutkivaa journalismia

Matkaa on takana hädin tuskin alle viikko, paikkoja takana vasta yksi, mutta tutkiva journalisti ei ole nukkunut hetkeäkään tänä lyhyenä ajanjaksona. Hän on tehnyt merkittäviä havaintoja kulttuurien välisistä eroista, niiden kirjosta sekä monista muista meitä suomalaisia kiehtovista asioista. Havainnoissaan hän etenee tässä artikkelissa kronologisesti, kuten hänen yltiöpreussilaiseen tyyliinsä kuuluukin.

Ensimmäinen merkkitävä havainto tapahtui lentomatkalla Amsterdamista Hongkongiin. Oli miltei silmiinpistävää huomata aasilaisen matkustamohenkilökunnan työmoraali, asiakaslähtöisyys yhdistettynä lähes yltiöpäiseen tehokkuuteen. Harmikseni joudun myöntämään, että Finnairin lentoemännän tyynen rauhallisesti luokseni toimittama kuravesikahvi jäi toiseksi Cathay Pacificin stuertin kiidättäessä kuumat välipalanuudelit juoksujalkaa taittopöydälleni. Siinä missä matkustaja oli Finnairin lennolla vain “te”, oli hän Cathayn lennolla “Sir” tai “Madame”. Ja sikäli mikäli Cathay Pacificin matkustamohenkilökunnan jäsen sattui tekemään virheen toimissaan, pikkutakkiin pukeutunut matkustamohenkilökunnan esimies viittoi hänet luokseen ja antoi ilmiselvästi väkevän palautteen – välittömästi.

Toinen merkittävä havainto tapahtui liittymälentojen passintarkastusjonossa Hongkongin lentokentällä. Suomessa olemme tottuneet saamaan ympärillemme oman pienen henkilökohtaisen tilamme, joka on kooltaan kuta kuinkin neliömetrin verran. Jokaisella on tämä tila lähes paikassa kuin paikassa, ellei mukaan lasketa yön pieniä tunteja Tivolin tanssilattialla tai nakkikioskin jonossa. Joka tapauksessa oli hermoja raastavaa ymmärtää elävänsä niinkin pienessä ja harvaanasutussa maassa kuin Suomessa. Voitte vain kuvitella, että henkilökohtaisen tilan vastakohtainen maa Suomeen nähden olisi mitä todennäköisimmin Intia. Koko jonotuksen ajan selässäni oli intialaisnainen. Niin – selässä. Hän ei jättänyt välillemme milliäkään rakoa. Ei edes silloin, kun liikuin eteenpäin. Mikäli en liikkunut, hän työnsi. Olin sokissa. Näin ei vain voi olla. Meinasin 11 ja puolen tunnin lentomatkan väsyttämänä muistuttaa hänelle englanniksi, että emme ole Delhissä vaan Hongkongin lentokentällä, mutta onneksi tulin järkiini. Tajusin kuuluvani tähän pieneen kansakuntaan, jonka sivistykseen kuuluu sopeutua vallitsevaan tilanteeseen ainakin tässä tapauksessa. Turvatarkastukseen tultaessa intialaisnainen irtautui selästäni ja sain jatkaa matkaa kevein mielin.

Kolmas merkittävä havainto tapahtui viettäessämme ensimmäistä päivää Brisbanessa. Olimme kävelemässä Victoria Bridgen yli kohti kaupungin keskustaa ja pysähdyimme sillalle ottamaan valokuvia toisistamme. Poseerasin antaumuksellisesti kameralle, kunnes eräs ohi kävelevä nainen kysyi haluaisimmekko hänen ottavan kuvan meistä. Olimme hämmentyneitä. Tottakai halusimme! Tämän jälkeen analysoimme valokuvan onnistumista yhdessä, ja hän sanoi voivansa ottaa uuden mikäli tämä ei olisi kelvollinen. Tottakai se oli suomalaisille kelvollinen. Olimme ihmetyksestä soikeita emmekä osanneet kylliiksi kiittää häntä – liikaa kuitenkin. Samaan kategoriaan kuuluu osaltaan myös eräs lähtöpäivänä Brisbanessa tapaamamme nainen, joka tiedusteli rinkkojemme painoa, koska ei ollut itse pystynyt kantamaan Tasmaniassa kymmentä kiloa enempää tai Caloundrassa omalta pihamaaltaan viherrakennusurakan keskeltä meitä ventovieraita tervehtinyt mies. Täällä heitä kutsutaan ystävällisiksi ja avoimiksi australialaisiksi – Suomessa pedofiileiksi, pultsareiksi tai muiksi puoskareiksi.

Neljäs ja tähän asti viimeisin merkittävä havainto on ehdottomasti avoin henkilökohtaisen mielipiteen esittäminen yleisesti arkoihin aiheisiin liittyen. Tarkennukseksi sen verran, että mielipide esitetään tässä tapauksessa omasta vapaasta tahdosta eikä kysyttäessä milipidettä asiaan liittyen. Tästä oivana esimerkkinä toimii Caloundrassa saatu uusi kaverimme ranskalainen Roman. Hän teki kenenkään kysymättä harvinaisen selkeäksi Ranskan ruorissa olevan tällä hetkellä paska presidentti. Hän ei tiedä mistään mitään ja tekee vain huonoja päätöksiä. Jos Obama pyytäisi Ranskaa lähettämään Syyriaan sotilaita, hän lähettäisi vain, koska Obama pyytäisi. Samalla tavalla hän esitti kantansa lukuisiin muihin asioihin. Esimerkkejä näistä ovat muun muassa Ranskan jalkapallon nykytilanne tai seksuaalinen epätasa-arvo työmarkkinoilla. Listaa voisi jatkaa vielä pitkästikin. Vaikka tapa aloittaa keskustelu on suora ja kantaaottavaa, se herättää vähintäänkin mielenkiintoisen keskustelun. Argumentit eivät häneltä ihan heti loppuneet. Itsetietoinen mies, sanoisin. Kysymättä en itse välttämättä kertoisi mielipidettäni Niinistöstä, Arhinmäestä tai Soinista.

Kulunut viikko on siis tarjonnut tutkivalle journalistille mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia hetkiä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tulevaisuuden tapahtumia matkallamme. Kello on paikallista aikaa 2.27, hyvää yötä.

 

Rantalomalla Sunshine Coastilla

Kolmen päivän Brisbanen vierailun jälkeen suuntasimme pohjoiseen Sunshine Coastille Caloundran kylään, joka on eteläisin kaikista Sunshine Coastin kylistä. Emme jaksaneet enää hieman mitäänsanomatonta ja hektistä Brisbanea, vaan halusimme kääntää katseemme kohti rentoutumista ja rannalla loikoilua. Linja-automatka Greyhoundin kyyditsemänä Brisbanesta Caloundraan kesti hieman reilun tunnin. Tapasimme matkalla Joensuun liepeiltä kotoisin olevan Esan, joka oli tullut päivää aikaisemmin Uudesta-Seelannista Brisbaneen jatkamaan jo yhdeksän kuukautta kestänyttä reissuaan. Hän kirosi Uuden-Seelannin palkkatasoa, hintoja, töitä sekä talvea ja olikin tullut hakemaan parempia elämyksiä Australian puolelta. Hänen matkakumppaninsa olivat säikähtäneet farmitöiden rankkuutta ja suunnanneet takaisin Suomea kohti, mutta Esa itse oli päättänyt jäädä reissun päälle vielä toisen yhdeksänkuukautisen ajaksi.

Saavuimme Caloundraan perjantaina (6.9.2013) noin kahden aikaan iltapäivällä, jonka jälkeen suunnistimme hostellillemme. Sitä ennen saimme kuitenkin ihastella tämän pikkukaupungin idyllistä tunnelmaa. Paikka tuntui Brisbanen jälkeen oululaisnuorille miltei kodilta. Matalat rakennukset sekä kuvankaunis rantamaisema olivat jo itsessään syitä hymyillä.

Hostellilla vastassamme oli mikä positiivisin yllätys! Kolme yötä Brisbanen kirjaimmellisesti paskaisennuhjuisessa ja aneemisessa Go Now Family Backpackers -hostellissa vaihtuivat Caloundra City Backpackersin ylelliseen tasoon. Samalla vaihtui myös asikaskunta. Aiemmin tunsimme olomme hieman yksinäiseksi, sillä puolet Brisbanen hostellin asukkaista olivat vain toistensa kanssa oleskelevia taiwanilaisia ja puolet vain toistensa kanssa oleskelevia ranskalaisia. Täällä meitä oli vastassa tukku elämäntapaausseja, hostellia ylläpitävät ruotsalaistytöt, yksi taiwanilaispoika, yksi britti, yksi ranskalainen, pari hollantilaista sekä yksi uusiseelantilainen reissaaja. Tähän asti olemme viettäneet jokaisena iltana erittäin mukavaa aikaa. Hämmenystä on herättäny ainoastaan hassun hauska venäläis-englantilais-australialainen Ilya aka Matt, joka on stereotypisempi australialainen kuin kukaan tapaamamme aussi. Lisäksi hänen pettämätön vodkavainunsa aiheuttaa päänvaivaa joka ilta, sillä saamme kuulla hänen juttunsa useasti saman illan aikana useana iltana peräkkäin. Pullo vodkaa ja pullo spritea illassa ovat hänen tarinansa alku ja loppu.

Tänään (sunnuntai) kävimme koettamassa ensimmäistä kertaa elämässämme surffausta. Mielenkiintoinen laji, sanoisin. Opettajanamme toimi hostellista tuttu taiwaninlainen Alan. Teoriassa surfauksen idean omaksuminen oli aika helppoa, mutta käytännössä äärettömän haastavaa. Se vaati lukuisia ja lukuisia toistoja ja päivän päätteksi olo oli kuin muutaman pesukoneohelman läpikäyneellä uitetulla koiralla. Onnistumiset lopussa palkitsivat sanoinkuvaamattomalla tavalla ja olen varma, että surfaamme tämän reissun aikana vielä useampaankin otteeseen.

Huomenna olisi huonevarauksen suhteen viimeinen ilta täällä. Luulen kuitenkin, että jäämme vielä viettämään aikaa mukavien ihmisten sekä viihtyisän ympäristön parissa. Kaiken lisäksi kuulimme huhua, että läheisellä farmilla olisi alkamassa hyvinkin pian ananaksenpoimintaurakka hyvällä tuntipalkalla. Ananaksenpoiminta on kuulemma yksi parhaista hedelmänpoimintahommista, joten olemme valmiina lähtöön mikäli lähtö tulee. Ranskalainen kaverimme aikoi ottaa meidät mukaan tiimiin, mikäli urakka alkaa. Mutta mikäli urakkaa ei tule, suuntaamme mitä luultavimmin pohjoiseen aina Cairnsiin asti lomailun ja tutkimusmatkailun merkeissä. Jääköön tämäkin vielä kuitenkin arvoitukseksi.

Tyyni valtameri auringonlaskun aikaan Bulcock Beachin ja Kings Beachin välistä kuvattuna

Pikkukaupungin tunnelmaa Bulcock Streetillä

Bulcock Beach

 

Maailman äärissä

Tänään (to 5.9.2013) on kolmas iltamme kuvan kauniissa Brisbanessa. Saavuimme tänne siis tiistai-iltana hieman ennen puolta yötä matkan uuvuttamina. Lennot vaihtoineen kestivät tänne yhteensä noin 30 tuntia, joten pääsimme matkan keston suhteen suhteellisen vähällä. Mitään kommervenkkejeä matkalle ei tapahtunut lukuunottamatta pientä kielimuuria Hong Kongin lentokentällä. Sen seurauksena sain nuudelisoppaani ryhdittämään lautasellisen Madventuresistakin tuttuja “chicken-fingereitä” eli kanan varpaita. Valitettavasti olin kuitenkin hieman nössö ja jätin fingerit koskemattomina kulhoonsa, sillä en halunnut pilata muuten niin nautinnollista lounashetkeä kumisen jähmeitä varpaita imaillen.

Kauhutarinoita piiruntarkoista rajamuodollisuukista Australian lentokentillä sai jälleen kerran painaa villaisella. Mitään ongelmia maahanpääsyn kanssa ei ollut. Mitään turhia ei kyselty eikä reppuja sen kummemin tongittu. Odottelimme etukäteen tilattua kyytiä lentokentällä vartin verran, kunnes taiwanilaisnuorukainen Chen Max heitti meidät McDonalds-vierailun jälkeen hostellillemme.

Pitkän lentomatkan rasittamina 12 tunnin yöunet maistuivat paremmalta kuin hyvältä, minkä jälkeen suuntasimme keskiviikkoiltapäivänä tutustumaan Brisbaneen. Sanalla sanoen kaupunkinäkymää voi kuvailla mielenkiintoiseksi. Hostelimme sijaitsee West Endissä noin 15 minuutin käveymatkan päässä kaupungin ydinkeskustasta.  Nimestä huolimatta kaupunginosa huokuu amerikkalaista lähiötunnelmaa vieri viereen rakkennettuine terassein varustettuine omakotitaloineen. Hostellin lähellä sijaitseva West Endin kahtia jakava Boundary Street on kuitenkin oiva paikka tutustua maailman ruokakulttuurien kirjoon. Kadun varresta löytyy kaikenlaista ruokapaikka kiinalaisen ja kreikkalaisen keittiön väliltä. Katua reunustavat myös lukuisat mukavat kahvilat, joista yhtä kävimme positiivisin kokemuksin tänään kokeilemassa. Ja jos itse Boundary Streetiltä ei löydä mieleistänsä ruokapaikkaa, sivukadulla voi törmätä vaikka libanonilaiseen ravintolaan. Hintatasoltaan alueen kahvilat ja ravintolat ovat hieman ydinkeskustaa edullisempia.

Boundary Streetiltä käännyttäessä Melbourne Streetille, sitä jatkaen ja Victoria Bridge ylittäen saavutaan Brisbanen ydinkeskustan alueelle, joka huokuu suurkaupungin tunnelmaa korkeiden rakennusten ja runsaiden väkijoukkojen sävytttämänä. Viimeistään sillan ylitettyään tajusi olevansa suurkaupungissa, sillä arkkitehtuuri muuttui siltaa edeltävän kulttuurikeskuksen myötä täysin. Sillan jälkeen avautuu heti kohta Queen Street Mall, noin kilometrin mittainen ostoskatu, jonka varrella sijaitsee lukuisia ja lukuisia erikoisliikkeitä sekä ostoskeskuksia himoshoppailiojille. Kadulta löytyy myös runsaasti ruokkapaikkoja ja kahviloita, joista monet näyttivät käymisen arvoisilta. Hinnat sanelivat kuitenkin päätökset kahvinjuonnista.

Kaiken kaikkiaan keskusta ei paljoakaan eurooppalaiselle tarjoa. Se ei sinänsä pidä sisällään kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisia yksityiskohtia, sillä onhan maan ja kaupungin historia vielä nuori. Kuitenkin erityisen upeita ja käymisen arvoisia paikkoja ovat esimerkiksi kasvitieteellinen puutarha “Botanic City Gardens” ja vuoden 1998 maailmannäyttelyn peruille rakennettu 16 hehtariin puistoalue “South Bank Parklands”. Kaiken kaikkiaan Brisbane on ollut tämmöisen reissun alkajaisiksi miltei täydellinen kaupunki. Siitä huolimatta suuntaamme loppuviikosta rannikolle rantalomalle paikkaan, joka on toistaiseksi vielä määrittelemätön.

Brisbane Cityn tornitaloja sekä Brisbane River City Botanic Gardenilta kuvattuna

Brisbane Cityn tornitaloja sekä Brisbane River City Botanic Gardenilta kuvattuna

Brisbane city by night Victoria Bridgeltä kuvattuna

Brisbane city by night Victoria Bridgeltä kuvattuna

Anna South Bankin nepalilaisella pagodalla

Anna South Bankin nepalilaisella pagodalla

Chicken fingers

Chicken fingers